Kun kaikki muut ovat menneet
Aamu valkeni pilvisenä. Harmaa massa oli peittänyt taivaan, vaikkei vettä satanutkaan. Fran nousi sängystä ja venytteli jäykistyneitä lihaksiaan raukeasti. Oli vaikea arvioida, miten pitkällä päivä oli, sillä aurinko ei erottunut pilvimassan takaa. Toisaalta viera nukkui vain harvoin kovinkaan myöhään, joten todennäköisesti oli vasta varhainen aamu.
Fran livahti sängystä saaden Balthierin mutisemaan unissaan jotain epämääräistä, mutta ärtyneeltä kuulostavaa. Mies ruttasi peiton kainaloonsa, kääntyi hieman ja jatkoi sitten tuhinaa. Viera ei voinut olla hymyilemättä näylle. Siinä oli jotain todella herttaista. Tosin sitä ei varmaankaan kannattanut mainita Balthierille, kun tämä vihdoin heräsi. Tuskinpa kukaan mies halusi kuulla itseään kutsuttavan herttaiseksi.
Alkava päivä tuntui painostavalta kuin sen harteille olisi laskettu paljon odotuksia. Vaikka Franilla ei ollut mitään erityistä odotettavaa, hän tunsi olonsa levottomaksi. Helpottaakseen oloaan, hän ryhtyi penkomaan vähäistä vaatevarastoaan. Tänään oli ehkä syytä laittaa jotain ihmisten mielestä siveellisempää päälle. Balthierin tädin täytyi olla vähintäänkin keski-ikäinen, ja Fran oli oppinut, että mitä vanhempia ihmiset olivat, sitä paheksuvammin he suhtautuivat vähäiseen vaatetukseen. Se oli vierasta tietyllä tavalla koomista, sillä vierat eivät juuri peitelleet ulkoisia avujaan. Eihän luonnon antamissa lahjoissa ollut mitään pahaa, saati sitten hävettävää, joten miksi olisi pitänyt pukeutua peittävästi. Kukaan Franin kotikylässä ei salaillut kaunista vartaloaan, vaan vähäinen pukeutuminen, jopa alastomuus olivat täysin normaaleja asioita.
Ihmiset suhtautuivat moniin asioihin kummallisesti. Fran oli huomannut, että siinä missä vanhemmat ihmiset ja naiset paheksuivat hänen pukeutumistyyliään, nuoret (ja toisinaan vanhemmatkin) miehet suhtautuivat siihen avoimen ihailevasti. Toisaalta he myös saattoivat tulkita hänen pukeutumisensa niin, että hän tarjosi muitakin avujaan yhtä auliisti kaikkien käyttöön. Vieralle moinen ajattelumalli oli käsittämätön, sillä pukeutumisella ja seksuaalisilla palveluksilla ei hänen mielestään ollut mitään tekemistä keskenään. Sen takia hän ei ollut suostunut muuttamaan tyyliään ihmismaailmaan paremmin sopivaksi, vaan näpäytti julkeita miehiä, jos nämä pyrkivät liian lähelle.
Toisaalta Fran muisti oman punastumisensa, kun hän oli ollut ensimmäistä kertaa alasti Balthierin edessä. Saattoiko hän sanoa suhtautuvansa alastomuuteen täysin luonnollisena? Ehkäpä se oli hänelle luonnollista naisseurassa, mutta miesten seurassa ei.
Tänään oli kuitenkin Balthierille tärkeä päivä, joten Fran päätti harkita pukeutumistaan hieman tarkemmin. Hänellä ei itsellään ollut tarvetta miellyttää erityisesti ketään, mutta Balthierin lähtökohdat eivät välttämättä olisi kovin hyvät, jos hän saapuisi ensivierailulle tätinsä luokse puolipukeinen viera mukaan. Fran ei missään nimessä halunnut aiheuttaa harmia nuorukaiselle, joten hän veti kassistaan esiin itselleen harvinaisen pitkälahkeiset housut. Hän oli käyttänyt niitä toisinaan, kun oli joutunut liikkumaan tavallista viileämmässä maastossa.
Viera kiskoi vaaleansiniset, puoleen sääreen ulottuvat housut jalkaansa ja napitti ne kiinni. Tuntui omituiselta pukea niin paljon päälleen. Hän etsi vielä valkoisen hihattoman ja olkaimettoman paidan, joka peitti jopa puolet hänen vatsastaan ja laittoi lisäksi boleron ylleen. Vilkaistuaan itseään peilistä hän totesi omasta mielestään näyttävän edelleen vieralta, mutta silti sopivasti pukeutuneelta ihmisten mielestä. Tietysti vatsan olisi voinut peittää kokonaankin, mutta Franilla ei yksinkertaisesti ollut pidempää paitaa. Hänen vaatevarastonsa oli varsin pieni ja hän oli hankkinut vain asuja, joissa tunsi olonsa mukavaksi.
Valkoiset hiuksensa Fran sitoi poninhännälle, sillä sää näytti muuttuvan hiljalleen tuuliseksi. Vapaina liehuvat hiukset vain tunkivat näkökentän eteen ja suuhun, jos joutui kulkemaan ulkona tuulisella säällä. Kokonaisuuden täydensivät vielä hänen korkokenkänsä, joista hän ei enää suostunut luopumaan. Oli harvinaista saada Ivalicesta kunnollisia, vieroille sopivia kenkiä.
”Kuinka kauan sinä oikein olet ollut jo valveilla?” uninen, hieman krapulainen ääni, kysyi sängystä. Fran kääntyi katsomaan Balthieria ja hymähti miehen väsyneelle ilmeelle.
”Taidat tarvita kunnon aamiaisen”, nainen totesi.
”Silmälasit minä tarvitsen. Mihin sinun juuri sopivan kokoiset vaatteesi ovat kadonneet?”
”Ajattelin, että tätisi suhtautuu meihin paremmin, jos en ole pukeutunut… kuten vierat nyt yleensä pukeutuvat.”
Balthier näytti jäävän pohtimaan asiaa, mutta nyökkäsi sitten. Hän nousi istumaan ja hieroi ohimoitaan ärtynyt ilme kasvoillaan.
”Päänsärkyä?” Fran kysyi.
”Kankkunen”, nuorimies mutisi.
”No, siitä voit syyttää vain itseäsi.”
”Kiitokset myötätunnosta.”
”Eipä kestä”, Fran naurahti. Hän istui tuolille ja jäi odottamaan, että Balthier sai kammettua itsensä kokonaan sängystä ylös.
Miehellä ei ollut yllään yhtään mitään. Franin oli pakko kääntää katseensa pois ja hän tunsi jälleen kerran kasvojensa punertuvan. Oli hölmöä, ettei hän voinut käyttäytyä alastoman miehen edessä kuin aikuinen viera. Vastahan hän oli ollut sitä mieltä, ettei alastomuudessa ollut mitään hävettävää. Silti hän tunsi itsensä tunkeilijaksi, kun Balthier kulki huoneen poikki hakemaan vaatteitaan.
Ehkä ihmisten suhtautumisessa alastomuuteen ei ollutkaan mitään luonnotonta. Alaston nainen ei saanut Frania hätkähtämään millään tavalla, mutta miehen näkeminen oli täysin toinen asia. Tuntui sopimattomalta edes vilkaista Balthierin suuntaan, mutta toisaalta kiusaus katsoa oli suuri.
Mies oli jo vetämässä nahkahousuja jalkaansa. Perässä seurasivat sandaalit ja viimeiseksi Balthier kiskoi paidan päänsä ylitse. Hän otti mukaansa myös aseensa sekä vähäiset lippaat, jotka oli saanut tuoda mukanaan.
”Ase?” Fran kummasteli.
”Ba’Gamnan saattaa seurata meitä edelleen. Varaudu sinäkin sen mukaan”, Balthier selitti.
Viera nyökkäsi. Hän ei halunnut joutua kohtamaan palkkionmetsästäjäjoukkoa uudestaan ilman aseita. Mieluiten hän ei kohtaisi joukkiota lainkaan, mutta oli viisainta varautua. Hän kiinnitti nuoliviinen selkäänsä ja otti myös jousipyssynsä mukaan, ennen kuin kaksikko poistui huoneesta aamiaiselle.
Majatalon tarjoilu oli aamupalalla aivan yhtä hyvää kuin illallinenkin oli ollut. Tällä kertaa tavernan puoli ei kuitenkaan ollut niin täynnä kuin illalla. Franin ja Balthierin lisäksi paikalla oli vain muutama ihminen.
Balthier töykki ruokaansa haarukalla, eikä syönyt juuri mitään. Maitoa hän sen sijaan joi muutaman tuopillisen. Fran nautti omasta aamiaisestaan hyvällä ruokahalulla ja muistutti itseään, ettei olutta selvästi kannattanut juoda kovin montaa tuoppia, jos se aiheutti päänsäryn ja vei ruokahalun. Tosin Balthierin outo käytös saattoi johtua myös tulevasta päivästä.
”Oletko valmis?” Balthier kysyi, kun Fran oli vielä syömässä. Nainen kohotti katseensa nuorukaisen silmiin.
”Mikä nyt on?”
”Ei mikään”, mies jupisi ja kääntyi tuijottamaan ulos ikkunasta. ”Koita nyt vain syödä.”
”Itse et ole syönyt juuri mitään.”
”Ei ole nälkä.”
Fran laski haarukkansa alas ja jäi hetkeksi katselemaan Balthieria. Miehen kulmakarvojen väliin oli ilmestynyt ryppy. Viera ei tiennyt, mitä hän olisi voinut sanoa helpottaakseen toisen oloa. Hän olisi itsekin varmasti ollut hyvin hermostunut vastaavassa tilanteessa. Sitä paitsi olisi ollut väärin vakuuttaa toiselle, että kaikki menisi hyvin. Ihmiset olivat täysin arvaamattomia, joten mikä tahansa saattaisi mennä pieleen tai olla menemättä. Balthierin täti voisi ottaa heidät avosylin vastaan ja ilahtua suunnattomasti sisarenpoikansa tapaamisesta. Oli kuitenkin myös mahdollista, että nainen järkyttyisi niin pahasti, että vain paiskaisi oven heidän nenän edestään kiinni, eikä suostuisi edes puhumaan heille.
”Hyvä on, mennään sitten”, Fran sanoi lopulta. Oli parempi hoitaa tilanne pois alta, koska vain siten Balthier pääsisi jännityksestään ja pystyisi rentoutumaan… tai pettymään pahasti. Koskaan ei voinut olla täysin varma. ”Mutta poiketaan torilla. Tätisi varmasti ilahtuu, jos saa kukkia.”
”Niin… olet varmaankin oikeassa”, Balthier mutisi. Hän kiirehti maksamaan heidän aamiaisensa tiskille, eikä jäänyt odottamaan, että tarjoilija olisi ilmestynyt pöytään. Fran käveli jo ovelle odottamaan miestä.
Kaksikko poistui majatalosta hiljaiselle kadulle. Ilma tuntui painostavalta, aivan kuin myrsky olisi nousemassa pian. Pieni tuulenviri heilutteli puiden lehtiä, mutta raskasta pilvimassaa se ei näyttänyt kuljettavan pois. Puuttui vain maata piiskaava sade. Yhtään pisaraa ei kuitenkaan pudonnut taivaalta.
Franilla oli edelleen epämääräisen levoton olo, mutta hän työnsi sen syrjään. Seuraava etappi olisi kaupungin tori. Samalla kun he ostaisivat kukkia Fealle, Fran voisi niin sanotusti täydentää yrttivarastoa ja osaa vihdoin kaipaamiaan siemeniä ilman, että Balthier huomaisi mitään. Ajoitus oli muutenkin täydellinen, sillä mies oli kadonnut jonnekin sisäiseen maailmaansa.
Torilla oli enemmän ihmisiä kuin kaduilla oli näkynyt. Kojut olivat jo pystyssä ja myyjä huutelivat tarjouksia kovaan ääneen. Jokainen kaiketi yritti voittaa muut äänenkäytössä saadakseen mahdollisimman paljon asiakkaita. Lähinnä vanhoja ihmisiä oli liikkeellä, mutta näkyi joukossa muutama nuorempikin. Luultavasti suurin osa nuoremmista oli kuitenkin vielä kotona tai sitten aloittanut jo päivän työurakan, eikä siksi ehtinyt torille aamusta. Aamulla ja päivällä torit olivatkin usein vanhusten ja kotiäitien valtakuntaa.
Ilman painostavuudesta huolimatta ihmiset näyttivät pääsääntöisesti iloisilta. Fran kuljeskeli Balthierin edellä kojujen välissä, kunnes löysi etsimänsä yrttikauppiaan. Nuorimies ei edes kiinnittänyt huomiota, kun Fran osti tarvitsemansa siemenet keski-ikäiseltä kauppiaalta. Kukkien valintaan Balthier sentään osallistui, mistä Fran päätteli, että vierailu oli miehelle tosiaan tärkeä.
Kesken erilaisten kukkalajikkeiden vertailun torin halki kuului kohahdus. Taivas tummeni entisestään ja yläpuolelta kantautui huminaa. Fran ja Balthier kohottivat katseensa yhtä aikaa muiden kanssa.
Nabradian torin yllä leijui valtava ilmalaiva ja sitä seurasi kaksi muuta. Ilmalaivoista lähti parasta aikaa pienempiä aluksia, jotka suuntasivat kohti kaupunkia tulittaen kaikkea tielleen sattuvaa.
”Archadian ilmavoimat!” Balthier huudahti ja tyrkkäsi katselemansa kukkapuskan takaisin myyjälle. ”Pakene täältä ja kauas!” hän äyskäisi naiselle ja tarttui sitten Frania kädestä.
Nuorukainen kiskoi vieran mukaansa sellaista vauhtia, että nainen oli kompastua kenkiensä korkoihin. Jossain heidän vierellään leimahti ja joka puolelta kuului kirkunaa. Aamuinen rauha oli yhdessä hetkessä muuttunut pakokauhuisten ihmisten mereksi.
Balthier johdatti kaksikon torilta kaduille. Heitä vastaan juoksi ihmisiä, jotka pakenivat kodeistaan. Ilmalaivojen tulitus pauhasi korvia huumaavana ja rätisevät liekit vain lietsoivat kauhua. Samassa Balthier pysähtyi niin äkkiä, että Fran törmäsi hänen selkäänsä vasten. Heidän edessään seisoi kolme haarniskoihin pukeutunutta sotilasta, jotka näyttivät kaikkea muuta kuin ystävällisiltä.
Miehet lähestyivät kaksikkoa miekat käsissään. Balthier ei epäröinyt, vaan veti oman aseensa, tähtäsi ja ampui. Fran toipui pian törmäyksestään ja veti hänkin jousipyssynsä. Ase olisi sopinut paremmin kaukaa tähtäämiseen kuin lähitaisteluun, mutta juuri nyt ei auttanut valittaa. Olisi ollut epätoivoista käydä metsästäjän veitselläkin miekkaa vastaan.
Balthierin luoti kimposi sotilaan haarniskasta täysin väärään suuntaan. Mies latasi aseensa uudestaan ja tähtäsi. Samaan aikaan Fran ampui ensimmäisen nuolensa, huolellisesti tähdättynä sotilaan kainaloon, jota haarniska ei suojannut. Sotilas karjaisi tuskasta ja puristi oikean kätensä nuolen ympärille. Kaksi muuta lähestyivät kuitenkin edelleen.
Fran heilautti jousipyssynsä takaisin selkäänsä ja keskittyi. Hän hallitsi vain alimman tason mustaa magiaa, eikä ollut koskaan käyttänyt sitä elävää olentoa vastaan, mutta hänelle oli täysin selvää, että sotilaat tappaisivat heidät, ellei jompikumpi heistä tekisi jotain radikaalia. Viera keskitti tahdonvoimansa, eikä antanut epäilyksille sijaa, sillä epävarmuus oli pahin vihollinen magiaa harjoittaessa.
Samaan aikaan, kun Balthier onnistui osumaan toiseen sotilaista, toinen leimahti liekkeihin tuskasta huutaen.
”Huh? Sinäkö tuon teit?” Balthier kummasteli ja vilkaisi Frania. Viera nyökkäsi lyhyesti, muttei vastannut. Hän ei ollut käyttänyt minkään sortin magiaa pitkään aikaan, eikä hän ollut muistanut, miten paljon voimavaroja se vaati. Tietysti jos magiaa harjoitti päivittäin, kestävyyskin kasvoi. Pieni harjoittelu ei olisi ollut pahasta, mutta nyt oli turha katua tekemättä jääneitä asioita.
”Meidän pitää päästä Fean luokse, ennen kuin…” Balthier sanoi vilkuillen ohitse juoksevia ihmisiä, jotka saattoivat kaatua tuosta noin vain, kun jotain rysähti niskaan tai ilmalaivan tulitus osui heihin.
”Olet oikeassa”, Fran vastasi ja lähti nopeasti eteenpäin. ”Mutta yritetään välttää lähitaistelua.”
Piraattikaksikko syöksyi eteenpäin pitkin kaupungin katuja. Nabudiksen miesväki oli ilmestynyt kaduille aseet käsissä ja yritti puolustaa kaupunkiaan sekä vaimojaan ja lapsiaan. Archadian sotilaat kuitenkin olivat ylivoimainen vastus tavallisille miehille, eivätkä kuninkaan sotajoukot olleet ehtineet kaupunkiin saakka. Kenties linnaankin oli hyökätty ja sotilaat puolustivat sitä vihollisilta.
”Balthier, nämä ihmiset! He kuolevat!” Fran huudahti edessään juoksevalle ilmapiraatille, joka pyrki pysyttelemään archadilaisista mahdollisimman kaukana. Mies ampui vain, jos oli aivan pakko.
”Tiedän, mutta emme mitenkään voi pelastaa heitä kaikkia”, Balthier vastasi ja vilkaisi olkansa ylitse.
”Minä en ymmärrä. Miksi joku tekee tällaista?” Fran huusi metelin ylitse ja hypähti sivuun, kun palava katon kappale rojahti kadulle. Viera ei jäänyt ihmettelemään, vaan jatkoi matkaansa pysytellen aivan Balthierin kintereillä.
”He ovat ihmisiä ja ihmiset haluavat valtaa… varsinkin eräät tietyt ihmiset Archadiassa”, Balthier huusi takaisin.
Fran ei voinut ymmärtää ympärillään riehuvaa tappamista. Archadialaisilla oli maata yllin kyllin, jopa niin paljon, ettei kaikkialla ollut edes asutusta. Mihin he tarvitsivat Nabradiaa? Mihin tarvittiin lisää valtaa? Missään ei ollut mitään järkeä. Nabudis oli ollut vielä edellisenä iltana onnellinen kaupunki, joka ei todellakaan ansainnut saada osakseen tällaista hävitystä.
Balthier johdatti heidät samalle kadulle, jolla he olivat vierailleet edellisenä iltana. Palavat talot ja niiden lähistöllä makaavat ruumiit olivat järkyttävä näky. Palaneen ihmislihan haju sain Franin melkein oksentamaan, mutta vielä kamalampaa oli tajuta totuus. Balthierin tädin kotitalosta oli jäljellä vain palavat rauniot. Ilmalaivat olivat pyyhkäisseet jo tämän kaupunginosan ylitse.
Nuorukainen ryntäsi tuhoutuneen pihaportin ohitse talolle. Hän ei välittänyt Franin varoittavista huudoista, vaan syöksyi lähemmäs raunioita. Hetkessä hiiltynyt ovi oli potkaistu kumoon. Tulen kuumuus hohkasi joka puolelta ja ilma oli sakeana savusta. Hengittäminen tuntui mahdottomalta, mutta Balthier vain painoi paidan hihan suutansa ja nenäänsä vasten. Hänen oli pakko varmistaa, oliko talossa mahdollisesti joku. Kenties Fea ei ollut vielä palannutkaan matkaltaan… Ehkä tämä oli jossain muualla kuin Nabudiksessa.
Epämääräinen kassia muistuttava musta kasa eteisen lattialla kieli kuitenkin siitä, että Balthierin täti oli kuin olikin ehtinyt jo palata. Talossa ei päässyt juuri eteenpäin, sillä katto oli romahtanut ja kaikki huonekalut joko palaneet tai hajonneet pirstaleiksi ympäri eteistä. Oli mahdotonta päätellä, oliko sisälle jäänyt joku vai ei.
”Balthier, tule pois…” Franin käheä ääni kuiskasi aivan nuoren miehen läheltä. Nainen tarttui häntä käsivarresta ja lähti kiskomaan ulos yhä palavasta talosta. Vastahakoisesti Balthier antoi Franin viedä hänet ulos, mutta mies pysähtyi kuitenkin pihamaalle. Tällä kadulla oli hiljaista muuhun kaupunkiin verrattuna. Kuolema oli jo ehtinyt pyyhkäistä paikan ylitse, eikä archadialaisia sotilaitakaan näkynyt.
”Minä en usko tätä”, Balthier sanoi voimattomasti. Fran roikkui yhä hänen käsivarressaan.
”Hän on poissa”, viera kuiskasi. ”Minulla on vahva tunne, että hänen henkensä on jättänyt tämän paikan.”
”Et sinä voi tietää sitä! Hän ei välttämättä ollut edes kotona!” Balthier karjaisi ja riuhtaisi kätensä vieran otteesta.
”Siinä tapauksessa hän on jossain turvassa”, Fran sanoi, sillä hän ei juuri nyt halunnut tapella miehen kanssa. ”Meidän on lähdettävä täältä. On muita, joita voimme auttaa.”
Balthier kääntyi tuijottamaan kadulle, jolla makasi muutama ruumis. Savua oli kaikkialla ja taistelun äänet kantautuivat kauempaa.
”Mitä me voimme tehdä?” mies sanoi.
”Taistella tämän kauniin kaupungin puolesta”, Fran vastasi uhmakkaasti. Hän veti jousipyssynsä uudelleen käsiinsä. ”Tärkeimmät tuomarit ovat taatusti hyökänneet linnaan. Pyrimme sinne ja hyökkäämme heidän selustaansa. Emme voi voittaa jokaista sotilasta täällä, mutta jos pystymme nujertamaan päälliköt…”
”Fran, tämä on sota, eikä yksi mies tai nainen voi ratkaista sitä.”
”Emme voi jättää yrittämättä.”
Balthier heilui kahden vaiheilla. Hän vilkaisi kuninkaallista linnaa ja sitten savuavaa taloa vieressään. Hänen perheensä oli lopullisesti poissa. Taisteleminen ei toisi takaisin ketään, joka oli jo menetetty. Toisaalta kosto voisi helpottaa tuskaa edes vähän. Kosto Archadialle siitä, että se oli riistänyt Balthierilta lähes kaiken arvokkaan elämästä. Vayne saattoi olla johtamassa sotaa, joten linnaan tunkeutumisessa oli ajatusta.
”Hyvä on. Me kostamme kuolleiden sielujen puolesta”, Balthier vastasi viimein. Hänellä oli yksi kokonainen lipas jäljellä ja yksi puolikas. ”Säästele nuoliasi. Tulet tarvitsemaan niitä vielä.”
Kaksikko lähti etenemään hiljaista katua pitkin kohti kuninkaallista linnaa. Balthierin kasvoja varjosti synkkyys, jollaiseen hän ei ollut aiemmin vajonnut. Hän ei ollut koskaan aiemmin ollut ollut näin vihainen. Isäänsä hän inhosi ja sääli, muttei varsinaisesti vihannut. Hän ei vain ollut halunnut pilata elämäänsä sen surkean olennon päämäärien vuoksi. Tällainen polttava viha ja kostamisen tarve oli Balthierille täysin uusi tunne. Hän ei ollut koskaan osannut todella surra äitiään, sillä eihän hän ollut tuntenut tätä. Nyt hänestä kuitenkin tuntui, että äiti oli riistetty häneltä kokonaan. Hän ei koskaan oppisi tuntemaan äitinsä sukulaisia, hän ei saisi perhettä.
Kuninkaallinen linna sijaitsi lähellä aerodomea, oikeastaan vain noin kilometrin päässä siitä. Eteneminen huomaamattomasti kävi vaikeammaksi, mitä lähemmäs linnaa Balthier ja Fran tulivat. Archadian sotilaita oli joka puolella ja he tappoivat surutta jokaisen, joka ei kantanut samanlaista haarniskaa kuin he.
Balthier nojasi selkänsä kivisen rakennuksen seinään. Kapealta kujalta näki leveälle kadulle, joka kulki linnan editse. Kadulla taistelu oli täydessä vauhdissa, joten oli vaikea erottaa, ketkä sotilaista olivat Archadian, ketkä Nabradian puolella. Siviilivaatteissa kadun ylittäminen vaikutti joka tapauksessa uhkayritykseltä.
”Aaarhhh!” Fran kirkaisi Balthierin takana. Mies käännähti ympäri juuri sopivasti nähdäkseen vieran lyyhistyvän polvilleen. Tämä huusi suoraa huutoa ja raapi ihoaan pitkillä kynsillään. ”Se polttaa! Minä en kestä sitä! Täytyy… päästä… pois!” Franin huudot muuttuivat sekavaksi sanapuuroksi, jossa ei ollut minkäänlaista tolkkua. Lopulta viera alkoi äristä kuin olisi ollut raivostunut eläin. Hänen punaiset silmänsä tuijottivat Balthieria äärimmäisen vihaisina, mutta samalla hyvin avuttomina.
”Fran, mitä…?” Balthier yritti kysyä, muttei saanut mitään järkevää vastausta. Viera huusi jotain sensuuntaista, että kuolisi, jos ei pääsisi pois, mutta saattoi hän sanoa jotain muutakin. Puheesta oli lähes mahdotonta saada selvää. Lopulta Fran vain lysähti kasaan kuin olisi todellakin kuollut.
Balthier liikahti lähemmäs. Hän käänsi vieran selälleen ja näki tämän edelleen hengittävän. Hengitys alkoi muuttua kiivaaksi ja katkonaiseksi. Lisäksi Franin iho oli tulikuuma ja hänen silmänsä vain puolittain auki. Miehen mieleen nousi vahva epäilys, että viera todellakin kuolisi, ellei hän saisi tätä raahattua pois kaupungista. Frania Balthier ei enää halunnut menettää. Se olisi vain ollut liikaa.
Mies nosti vieran syliinsä. Fran oli täysin veltto ja vaikea pidellä, mutta Balthier painoi naisen lähelle itseään ja lähti juoksemaan aerodomen suuntaan. Jostain korkeuksista kajahti Archadian armeijalle käsky vetäytyä. Alitajuisesti Balthier tunnisti puhujan tuomari Foris Zechtiksi, samaksi mieheksi, joka oli osunut kapakkaan yhtä aikaa Balthierin ja Franin kanssa.
Balthierin mieleen palautui keskustelu, jonka hän oli vastikään käynyt.
”Kuka on Vayne Solidor?” Fran kysyi hiljaa Balthierilta.
”Keisarin vanhin poika, jonka huhutaan tappaneen oma isoveljensä kruununperimisen vuoksi”, mies vastasi ja kohottautui hieman. ”Miten niin?”
”Nuo sotilaat keskustelivat juuri hänestä. Hän suunnittelee sotaa”, Fran kertoi.
”Archadia suunnittelee aina sotaa. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut ikuisuuksiin”, Balthier kuittasi.
Mies kirosi itseään ja sitä, ettei ollut kuunnellut Frania tarkemmin. Viera oli saattanut kuulla tuomarien keskustelusta yksityiskohtia. Koko tämä tuho olisi kenties voitu estää. Balthierin perhe olisi saattanut pelastua. Nyt Frankin saattaisi kuolla ja silloin Balthier olisi todella menettänyt kaiken.
Archadian sotilaat juoksivat pienempiin ilmalaivoihin, joita oli laskeutunut kaupunkiin kaikkialle, missä vain oli ollut riittävästi tilaa. Taistelusta selviytyneet nabradialaiset heittelivät heitä kaikella, mitä vain saivat käsiinsä, mutta jotkut olivat jo kantamassa kuolleita pois kaduilta. Kukaan ei pysähtynyt estämään Balthieria, kun tämä juoksi Fran sylissään kohti aerodomea. Viera mutisi jotain, mistä ei saanut selvää ja kävi koko ajan kuumemmaksi. Nainen tuntui siltä kuin hän olisi saanut kuumetaudin ja tarvitsisi kipeästi kylmää kylpyä. Balthier muisti, että hänet oli laitettu lapsena jääkylmään veteen, kun hän oli sairastunut kuumeeseen. Kenties Salikametsien halki virtaavan joen vesi olisi riittävän kylmää viilentääkseen Franin. Ensin oli vain päästävä Strahlille ja lennettävä pois kaupungista.
Balthier kompasteli aerodomen portaita ylös ja juoksi sitten tyhjän aulan halki. Vastaanottotiskin nainen makasi kuolleena tiskinsä päällä, eikä ketään elävää ollut näkyvissä. Balthierin askeleet kaikuivat tyhjässä rakennuksessa ja loivat aavemaisen tunnelman.
Samassa Fran havahtui ja alkoi uudestaan kirkua. Seuraavassa hetkessä hän jo sätki ja kävi kynsillään kiinni Balthieriin. Miehen oli lähes mahdotonta pitää naisesta kiinni, sillä tämä tuntui saaneen jostain yliluonnolliset voimat.
”Pois!” Fran huusi yllättävän selvästi ja hyökkäsi uudestaan Balthierin kimppuun.
”Minä vien sinut pois, rauhoitu nyt!” Balthier karjui naiselle ja yritti saada tämän vyötäröltä otetta. Viera pyrki oven suuntaan, mutta kun ei päässyt, hän iski hampaansa miehen käteen.
Se riitti Balthierille. Nuorukainen iski vieraa lujasti takaraivon ja niskan väliseen kuoppaan. Ei tappavasti, mutta riittävän kovaa tainnuttaakseen naisen. Fran retkahti hänen käsivarsilleen hervottomana. Balthier tunsi omatunnon pistoksen, sillä hän oli joskus vannonut, ettei koskaan löisi naista. Tosin silloin hän ei ollut tiennyt, että kukaan saattoi mennä noin hysteeriseen tilaan.
Mies nosti vieran uudestaan syliinsä ja juoksi suoraan Strahlille. Vaivalloisesti hän sai avattua ja suljettua ilmalaivan oven. Hän raahasi Franin pienen hytin sängylle ja juoksi sitten ohjaamoon. Tuntui kestävän ikuisuus, ennen kuin ilmalaivan tehot nousivat tarpeeksi, että se saattoi päästä ilmaan.
Balthier kiihdytti ylöspäin ja taiteili ilmassa risteilevien alusten välissä. Joku avasi tulen hänen suuntaansa, mutta hänen onnistui väistää. Ei häntä turhaan kutsuttu Balfonheimin parhaaksi lentäjäksi.
Pienemmät alukset suuntasivat selvästi isompia kohti. Vaikka Balthierilla oli kiire saada Fran pois Nabudiksen ilmatilasta, hän avasi radion. Strahl oli yhä viritetty samalle taajuudelle, jota Archadian ilmavoimat käyttivät. Hyvin pian ohjaamoon kajahtikin käsky vetäytyä suurten ilmalinnoitusten turviin. Tuomari Foris Zecht ilmoitti, että lopullinen isku, joka saisi Nabradian anomaan armoa, koittaisi hetken päästä.
Strahl teki kaarroksen ja käänsi sitten nokkansa kohti etelää. Balthier päätti, ettei voinut tehdä mitään Nabradian hyväksi, joten oli parempi, ettei hän jäänyt katsomaan, millainen lopullinen isku olisi. Valitettavasti hän sai kuitenkin tuntea sen nahoissaan, sillä valtavan räjähdyksen paineaalto iski Strahliin, ennen kuin ääni ehti kiiriä Balthierin korviin. Ilmalaiva lähti heittelemään hallitsemattomasti, se kierähti ylösalaisin ja syöksyi sitten kohti alapuolella näkyvää metsää, ennen kuin Balthier sai sen suoristettua. Hän oli itse iskenyt päänsä ensin kattoon ja sitten ohjaimiin ja tunsi nyt, kuinka lämmin veri valui pitkin hänen otsaansa.
Ulos ilmalaivasta ei nähnyt lainkaan. Joka puolella oli vain valkoista usvaa, joka heijasteli ajoittain harhakuvia Strahlista. Näky oli pelottava, eikä Balthier pitänyt lainkaan tällaisesta ilmatilan muutoksesta. Hän vilkaisi Strahlin tutkaa, mutta se ei toiminut. Ei voinut sanoa muuta kuin, että se ajoitti hajoamisensa täydellisesti.
Balthier pyyhkäisi silmiin pyrkivän veren kämmenselkäänsä ja jäi hetkeksi tuijottamaan avuttomana tutkaansa. Todettuaan, ettei laite lähtenyt toimimaan, hän ryhtyi naputtelemaan ohjauspaneelin näppäimiä saadakseen kartan näkyviin pienelle näytölle, jolla tutka tavallisesti näkyi. Normaalisti Balthier ei tarvinnut karttaa lentäessään, sillä hän tunsi Archadian ja sen ympäristön riittävän hyvin. Nyt kartta kuitenkin kuulosti suorastaan samalta kuin vanhan ystävän näkeminen pitkästä aikaa.
Karttatoiminto käynnistyi, mutta kuva oli vääristynyt. Se särisi, eikä siitä saanut selvää kuin satunnaisesti. Oli mahdotonta päätellä, missä Strahl sillä hetkellä oikein oli. Balthier kirosi ääneen ja käänsi katseensa takaisin tuulilasiin. Yksi suunta olisi ainakin varma. Jos hän lentäisi ylöspäin, hänen olisi enemmin tai myöhemmin päästävä tästä kirotusta sumusta ulos. Sitten suuntia olisikin huomattavasti helpompi hahmottaa ilman karttaakin.
Uskaltamatta kytkeä automaattiohjausta päälle, mistä tiesi, vaikka sekin olisi pettänyt, Balthier veti ohjaimia taakse ja alaspäin. Strahlin keula kohosi ja ilmalaiva lähti suuntaamaan jyrkästi ylös. Matka jatkui jatkumistaan. Hiljalleen Balthier alkoi epäillä olevansa kuollut ja harhailevansa ilmalaivoineen jossain elävien ja kuolleiden maiden välillä. Ehkä hän ei koskaan löytäisi tietään pois sumusta, vaan jäisi vangiksi maailmojen väliin, harhailemaan ja kärsimään ikuisesti.
Juuri kun nuorukainen oli vaipumassa lopulliseen epätoivoon, auringonsäteet puhkaisivat sumun. Strahl syöksyi valkoisen massan yläpuolelle kauniiseen auringon paisteeseen. Balthier oikaisi aluksensa ja katseli ympärilleen hakien samalla suuntaa, mihin lentää. Alapuolella levittäytyi loputon kerrostuma valkoista usvaa, mutta jossainhan sen täytyi loppua. Vaistomaisesti mies vilkaisi karttaa ja pysähtyi sitten katsomaan sitä. Se toimi jälleen.
Strahl ei ollut kovin kaukana Nabudiksesta. Kaupunki oli jäänyt itään. Balthier oli edelleen Nabradiassa, mutta valtakunta näytti peittyneen sumun alle. Miehellä ei ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtunut. Hän päätti myös, ettei jäisi ottamaan asiasta selvää. Sen sijaan hän ohjelmoi Strahlin lentämään Archadian suuntaan ja nousi sitten paikaltaan. Jos kerran kartta toimi jälleen, saattoi varmasti automaattiohjaukseenkin luottaa, kunhan piti korkeuden vakaana, ettei Strahl vajoaisi uudestaan valkoisen kuoleman usvan sekaan.
Raskain askelin mies käveli hyttiin. Fran oli pudonnut sängystä ja makasi lattialla vasemman kätensä päällä. Balthier polvistui vieran viereen ja nosti tämän yläruumiin syliinsä. Hän heijasi naista edestakaisin katsellen samalla tämän kasvoja. Franin hengitys oli muuttunut tasaiseksi, eikä hän ollut enää niin kuumakaan kuin aiemmin.
”Kaikki muut ovat menneet, älä sinäkin mene”, Balthier kuiskasi naiselle tukahtuneella äänellä.
”En mene”, Fran vastasi voimattomasti, muttei edes avannut silmiään.
