Glabadosin kätkö: Luku XIII

Kirjeitä

Franin kirje Penelolle

Rabanastressa 32.3.707

Rakas Penelo

kiitos että pidite Strahlista huolta. Se on oikukas tyttö mutta olette saaneet sen hyvään kuntoon. Balthier on kyllästynyt Pottiin joten jätämme sen teille. Voitte kysyä sitä aerotomen vastaan otosta.

Minusta oli ihanaa vierailla teidän luona. Kotine on kaunis. Pidin kovasti myös Filosta. Sano hänele terveisiä. Toivotavasti tapaan seuraavalla keralla myös Kytessin.

Me lähdemme nyt Berveniaan. Käymme Bhujerbassa ja odotame teitä sielä. Balthier jätti kartan Pottiin jotta voitte tulla peräsä. Odotan kovasti yhteistä seikailuamme! Tavataan Bhurjebassa!

Rakkaudella
Fran




Balthierin kirje Vaanille


Jotakin arvokkaampaa: Glabadosin kätkö. Odotan Berveniassa.

PS. Annatko tämän takaisin kuningattarellemme puolestani, oletko niin ystävällinen?

PPS. Pot ei ehkä ole Strahlin veroinen tyttö, mutta välttää varmasti sinulle alkuun.




Penelon kirje Larsalle

Rabanastressa 1.4.707

Hei Larsa,

olen pahoillani, etten ole kirjoittanut sinulle hetkeen. Tomaj on pitänyt minut kiireisenä töissä ja sitten Fran ja Balthier tulivat käymään. Kävimme metsästämässä yhdessä Belito-merkin. Siitä tulikin huima seikkailu. Muistatko Ba’Gamnanin? Hän oli kiusannut metsästäjiä saadakseen napattua Balthierin. Me kuitenkin voitimme, eikä hän vaivaa meitä enää koskaan.

Aika kuluu todella vauhdilla. Vaikea uskoa, että vuosi on vierähtänyt näin nopeasti. Rabanastre on vihdoin taas samanlainen kuin se aikoinaan oli, silloin, kun vanhempani olivat vielä elossa. Me olemme menettäneet niin paljon, mutta minusta on parempi unohtaa mennyt ja tutkailla edessäpäin näkyvää polkua.

Ashen kruunajaiset ovat ensi kuussa. Hän näyttää kasvavan kauemmas ja kauemmas meistä… mutta niin kai sen kuuluu ollakin. Hän on sentään kuningatar nyt. Odotan tapaavani sinutkin sitten seremoniassa.

Miten Basch voi? Tiedän, että hän lähti mukaasi ”Ivalicen rauhan takaamisen vuoksi”, mutta toivon, että hän palaa pian takaisin Rabanastreen… ja Ashen luokse. Ashen täytyy nyt pitää kulisseja pystyssä, joten hän ei taatusti sano mitään, mutta olen varma, että hän kaipaa Baschia.

Hups! En ole kertonut sinulle tärkeintä juttua!

Vaan ja minä olimme pitäneet huolta Strahlista, mutta se varastettiin! Olimme juuri saaneet tytön kuntoon.

Itse asiassa ”varastettiin” ei taida olla oikea ilmaisu. Jos ilmalaivan omistaja haluaa sen takaisin, emme voi juuri valittaa. Vai voimmeko muka?

No, joka tapauksessa. Ashen kruunajaisiin on vielä reilusti aikaa, joten Vaan aikoo vierailla Franin ja Balthierin luona. Sinun pitäisi nähdä hänet! Hän tuskin pysyy housuissaan!

Minä lähden tietenkin hänen mukaansa. Jokainen kunnon ilmapiraatti tarvitsee partnerin, eikö niin?

Penelo

Glabadosin kätkö: Luku XII

Minkä taakseen jättää

Läntisen aavikon paahtavan kuumuuden jälkeen oli suoranainen helpotus päästä Zertinan luolastoon. Luolissa oli hämärää, vaikka pienistä aukoista pääsikin ohut kaistale valoa sisälle. Usvaa ei näkynyt, mutta se ei tarkoittanut, ettei sitä ollut. Määrän täytyi joka tapauksessa olla vähäinen, koska sitä ei voinut erottaa ihmissilmällä. Toisaalta sekään ei taannut, ettei Usvasta voisi olla vaaraa.

Balthier muistutti itseään, että Franin saamat kohtaukset olivat kahdesti johtuneet nethisiiteistä. Oikeastaan voitiin sanoa, että kaikki kolme kertaa olivat olleet kyseisten murikoiden syytä, sillä mitä muutakaan Aurinkokrist oli ollut kuin jättimäinen nethisiitti? Luolastossa ei tiettävästi ollut mitään tavallisia kiviä kummempia, joten huoleen ei olisi pitänyt olla syytä. Usva itsessään ei näyttänyt olevan erityisen vaarallista Franille; sen sijaan Usvan ja nethisiittien yhdistelmä saattoi olla tappava.

”5000 gilliä, sillä tekee jo ihmeitä”, Vaan naureskeli. Klopin ääni kajahti seinistä, luolastossa kaikui erittäin herkästi. Balthier pani merkille, että Fran luimisteli korviaan. Hän tiedosti seuraavansa vieran liikkeitä turhan tarkasti. Tämä oli osannut ennenkin huolehtia itsestään, oli osannut vuosikymmeniä, ennen kuin he edes tapasivat. Balthierin oli lopetettava jatkuva murehtiminen, sellainen ei kuulunut hänen luonteeseensa.

”Mutta ei sillä taida ilmalaivaa saada”, Penelo huomautti. Vaanin hartiat lysähtivät.
”Miksi niiden pitää olla niin kalliita? Saan säästä loppuelämäni…” kloppi valitti. ”Balthier, miten sinulla oli varaa Strahliin?”
”Pelastin sen romuttamolta”, piraatti vastasi. ”Ei Archadian armeijassa niin paljon tienata, että sillä rahalla ilmalaivoja osteltaisi, ainakaan ilman lainaa.”
”Minä en saa sitäkään”, Vaan huoahti. ”Pankkiiri sanoi minun elävän liian epävarmaa elämää.”
”Olisitkin ollut ensimmäinen lainaa nostava piraatti, jos olisit saanut hänet suostuteltua”, Balthier totesi.

Ilmapiraatti oli tehnyt päätöksensä. Hän ei tarvinnut Potia mihinkään, mutta Vaanille romusta saattoi olla hyötyä. Balthier olisi toki voinut pyytää klopilta rahaa ilmalaivan irvikuvasta, silti hän oli päättänyt lahjoittaa sen. Kun Vaanilla oli säästönsä ja Pot, tämä saattaisi pystyä hankkimaan jotain likimain kunnollista.

Balthierilla ei ollut tapana harrastaa hyväntekeväisyyttä, mutta kenties Vaan tarvitsisi vielä vähän potkimista eteenpäin. Ja olihan kloppi sentään huolehtinut Strahlista hyvän tovin, kaipa tämä oli pienen korvauksen ansainnut.

Pian Balthier pääsisi taas lentämään taivaalle tytöllään. Hän ei olisi malttanut odottaa, mutta ei Strahl toisaalta mihinkään karannut. Pieni seikkailu teki terää, valmisti tulevaa varten ja herätti hyvin kohmeesta. Balthier ei laskenut Sarahin pelastusretkeä varsinaiseksi seikkailuksi, sillä hän oli lähtenyt matkaan siksi, että niin kuului tehdä. Hänellä ei ollut tuolloin ollut vaihtoehtoja. Nyt hän oli voinut tehdä valinnan eikä paniikki kuristanut kurkkua… kunhan hän ei vain alkanut huolehtia liikaa Franista. Viera kuitenkin näytti pärjäävän hyvin siihen nähden, ettei tämä pitänyt luolastoista, kaivoksista tai mistään paikoista, joissa oli liikaa maata korvien ja taivaan välissä.

”Vielä tulee vastaan sellainen merkki, joka tekee minusta rikkaan”, Vaan ilmoitti. ”Sitten ostan ilmalaivan.”
”Tai kenties löydät aarteen”, Balthier ehdotti.
”Se olisi hienoa. Voisimme muuttaa alakaupungista jonnekin parempaan paikkaan”, Penelo huokaisi. ”Se teidän ullakkohuoneistonne kuulostaa romanttiselta.”

Balthier vilkaisi tyttöä, jolla oli haaveileva ilme kasvoillaan. Romanttiselta? Hän ei ollut koskaan ajatellut niin. Huoneisto sattui olemaan halpa ja riittävän kokoinen kahdelle, he eivät tarvinneet enempää. Pitikö Frankin kenties asuntoa romanttisena? Ajatteliko viera samalla tavalla? Tämä ei koskaan näyttänyt odottavan kukkia tai muuta vastaavia hömpötyksiä, joiden perään naiset yleensä kyselivät.

”Me voimme asua ilmalaivassa”, Vaan tuhahti. ”Balthier ja Fran asuivat pitkään niin.”
”Se ei ole kaikkein käytännöllisin ratkaisu”, Balthier sanoi. Ilmalaiva kävi äkkiä ahtaaksi, jos siellä vietti kaiken aikansa. Varsinkin sen jälkeen, kun Nono oli liittynyt miehistöön, Strahlin seinät olivat alkaneet tulla vastaan. ”Ei ainakaan, jos teitä on neljä.”
”Neljä?” Vaan toisti.
”Emme me ota Filoa ja Kytesia mukaan”, Penelo huomautti. ”He pärjäävät kyllä sillä välin, kun me seikkailemme. Migelo huolehtii heistä kyllä ja he osaavat tulla myös toimeen omillaan.”

Balthier ei sanonut mitään. Hän tiesi, että sotaorvot olivat pärjänneet ilman vanhempia ja elättäneet itsensä sillä, minkä olivat saaneet varastettua. Silti hänestä yhdenkään lapsen ei olisi pitänyt joutua elämään niin. Toisaalta myös Vaan ja Penelo olivat edelleen kakaroita, joita ei voinut velvoittaa uhraamaan elämäänsä toisten penskojen puolesta. Piraatti päätti olla puuttumatta asiaan, sillä mistäpä hän tiesi, miten hyvin Migelo lapsista myöhemmin huolehtisi.

Matka Zertinan luolaston halki oli mielenkiintoinen. Se ei ollut samanlainen kaivos kuin Henne tai Lhusu. Luolista näki, että ne olivat luonnon muodostamia. Piraatti pohti, mistä paikka oli saanut pelottavan maineensa, sillä hän ei havainnut mitään erityistä. Tosin saattoi olla, että tämänkin paikan syövereissä piileskeli jättimäinen lohikäärme tai ehkä täällä oli ollut Esper. Sellaiset olennot olivat omiaan pelottamaan seikkailijoita. Lisäksi kukaan ei tiennyt, mitä tapahtui Esperin haastajalle, jos tämä hävisi taistonsa. Vaikkei taistelu ollut fyysinen, oli mahdollista, että häviämiseen kuoli. Espereillä oli varmasti keinonsa murskata epävarma ihminen.

Luolasto näytti olevan myös mutkikas ja polveileva. Välillä joukko joutui palaamaan taaksepäin törmätessään umpikujaan tai syvään rotkoon, jonka pohjaa ei hämärässä pystynyt erottamaan. Ei ollut ihme, jos jotkut luolastoa tutkineista seikkailijoista oli yksinkertaisesti eksynyt ja jäänyt harhailemaan pitkin käytäviä, kunnes he olivat kuolleet nälkään ja janoon.

Balthier pyrki pitämään käännöksistä kirjaa mielessään, mutta hän ei ollut enää täysin varma, olivatko he kulkeneet jonkin käytävän kautta. Eksymisestä hän ei varsinaisesti ollut huolissaan. Fran pystyi haistamaan raittiimman ilman, joten tie ulos löytyisi aina. Oli kokonaan toinen juttu, mihin he sillä tavoin päätyisivät, mutta maan pinnalla pystyi kuitenkin suunnistamaan. Tavalla tai toisella he löytäisivät vielä Rabanastreen takaisin. Ensin oli kuitenkin löydettävä Vaanin jahtaama merkki.

Monien mutkien jälkeen käytävä lähti nousemaan ylöspäin. Penelo huomautti lisääntyvästä valosta ensimmäisenä, mutta myös Balthier pani sen merkille. Ilta ei ollut vielä ehtinyt laskeutua, sillä auringonvalo sokaisi matkalaiset hetkiseksi, kun he astuivat ulos luolastosta.

Kun Balthier kykeni taas näkemään, hän arveli joukon saapuneen oikeaan paikkaan. Heidän edessään kohosi suuri öljytorni, samanlainen, joita he olivat nähneet edellisellä reissullaan alueelle. Tornin puoliväliin pääsi portaita pitkin, siellä kiersi käytävä tornin ympäri. Käytävä yhdistyi sillalla toisiin torneihin. Kyllä, he olivat saapuneet Nam-Yensan hiekkamerelle.

Samassa piraatti muisti jotain epämiellyttävää. Hiekkameri ei ollut ihmisten aluetta, se kuului urutan-yensoille, noille viheliäisille olennoille, jotka ratsastivat kallokalojen selässä pitkin hiekkadyynejä. Balthier ei halunnut tehdä niiden kanssa lähempää tuttavuutta, joten hän toivoi, ettei heidän vierailunsa herättäisi liikaa huomiota. Beliton oli paras olla hiljaista sorttia. Yleensä isot linnut vain tapasivat pitää melkoista meteliä.

”Oliko ilmoituksessa tarkempaa tietoa siitä, missä olento on viimeksi nähty?” Fran tiedusteli Vaanilta. Kloppi puisteli päätään.
”Vain, että se on nähty viimeksi tällä alueella.”
”Jos nousemme torniin, näemme laajemmalle”, Penelo ehdotti.

Kukaan ei vastustanut ajatusta, joten joukko kipusi portaita pitkin tornia kiertävälle käytävälle. Tämä alue Nam-Yensasta oli poikkeuksellinen, sillä se sijaitsi suurien kallioiden keskellä. Torneja näytti olevan vain muutama ja niiden alapuolella hiekkameri velloi valtoimenaan. Se katosi kallioiden väliin kuin joki. Balthier ei ollut koskaan astunut hiekkamereen eikä aikonut astua nytkään. Hänellä oli vahva epäilys siitä, että se veti ihmisen sisuksiinsa. Urutan-yensatkaan eivät juoksennelleet hiekalla vaan käyttivät tosiaan kallokaloja ratsuinaan.

Ystävykset etenivät siltoja pitkin tornilta toiselle, mutta mitään erityistä ei näkynyt. Maisema oli yksioikoinen, samanlainen kuin se oli ollut vajaa vuosi sitten, kun he olivat matkanneet kuningas Raithwallin haudalle.

”Saimmepas sinut vihdoin esiin. Yöperhonen ei voi vastustaa liekkiä. Nyt sinä palat!” joku karjaisi yllättäen. Ääni kantautui tornin toiselta puolelta, joten piraattinelikko kiirehti askeliaan ja kiersi käytävää pitkin lähemmäs seuraavaa siltaa. Heihin selin seisoi bangaa, joka tuijotti neljän muun bangaan joukkoa. Balthierin huomio ei kuitenkaan kiinnittynyt huutelijaan, vaan nelikkoon, joka näytti huolestuttavan tutulta.

”Eipä olla nähty aikoihin, Balthier! Olen tappanut aikaa kiusaamalla metsästäjiä. Annoit minun odottaa kauan. Aloin jo ajatella, ettet välitä”, Ba’Gamnan ilmoitti ja heilutteli asettaan uhkaavasti. Selin seisonut bangaa vilkaisi pikaisesti taakseen, mutta kääntyi uudestaan tuijottamaan palkkionmetsästäjän joukkoa.

”Näytät jokseenkin huolten murtamalta. Eikö hiekkakuopan liskoista ole sinulle tarpeeksi seuraa?” Balthier puuskahti. Hän oli odottanut mielenkiintoista metsästysretkeä, ei sitä, että joutui itse metsästettäväksi. Kuinka monta kertaa hän oli jo paennut palkkionmetsästäjää? Ehkä oli aika tasata tilit lopullisesti. Hän oli kyllästynyt juoksemaan karkuun bangaajoukkoa, mutta toisaalta hän ei olisi halunnut taistella näitä vastaankaan. Hän ei ollut tehnyt näille kerrassaan mitään.

”Minun miekkani vaatii vastustajaltaan liukkaampaa kieltä pysyäkseen terävänä”, Ba’Gamnan jyrähti. ”Tosin kielesi ei enää ole kovin liukas, kun olen pudottanut pääsi hartioiltasi.”
”Keisarikunta ei enää jahtaa Balthieria, jätä hänet rauhaan!” Penelo kivahti.
”Ah, kyyhkynen on lentänyt takaisin herransa luokse, kuinka suloista”, palkkionmetsästäjä nauroi. ”Sääli, että yhteiselonne jää kovin lyhyeksi. Ja ei, minua ei kiinnosta pätkääkään, mitä Keisarikunta touhuaa, tämä on henkilökohtaista.”
”Mitä minä olen ikinä tehnyt sinulle?” Balthier ärähti. Hänellä oli kumma tunne, että hän oli joutunut esittämään saman kysymyksen usealle henkilölle viimeisten viikkojen aikana.
”Juossut karkuun… pelkuri!” yksi palkkionmetsästäjän tovereista huudahti.
”En käyttäisi aivan tuota ilmaisua. Ikävien tilanteiden välttelijä on huomattavasti sopivampi”, Balthier huomautti.
”Välttely loppuu tähän!” Ba’Gamnan huusi. Ilmaa leikkasi korvia vihlova ääni, kun bangaa käynnisti aseensa terän. Balthier oli jo monesti ajatellut, ettei halunnut tehdä terän kanssa lähempää tuttavuutta, ja oli edelleen samaa mieltä.

”Pysy erossa Balthierista!” Vaan karjui ja veti miekkansa esille. Myös Penelo ja Fran tarttuivat aseisiinsa, kun bangaajoukko lähestyi. Viides, tuntematon bangaa valmistautui puolustamaan. Balthier ei tiennyt, kuka tämä oli, mutta oli pääteltävissä, ettei tämä ainakaan kuulunut Ba’Gamnanin joukkoon.

”Penelo, suojaa Vaania ja Frania”, piraatti kehotti tyttöä, joka heilutteli sauvansa sirppiä. Mies kohotti aseensa ja tähtäsi. Taistelu voitiin hoitaa nopeasti, jos hän osuisi. Bangailla oli paksu nahka, mutta ei se sentään luodinkestävä ollut.

Vaan ja Fran ottivat yhteen kahden bangaan kanssa. Tuntematon heppu liittyi kaksikon rinnalle, mutta Ba’Gamnan itse pyrki edelleen lähemmäs. Balthier painoi liipaisimen pohjaan. Ase hänen kädessään nytkähti, kun luoti lähti liikkeelle. Ammus raapaisi Ba’Gamnanin käsivartta ja sai bangaan karjaisemaan, mutta tämä ei pysähtynyt. Piraatti ryhtyi kiireesti lataamaan asettaan uudestaan. Tilanne ei vaikuttanut hyvältä. Hänellä ei ollut lähitaisteluasetta, ja Ba’Gamnan näytti pyrkivän suoraan nenän alle.

Balthier ehti juuri ladata aseensa, kun bangaa pääsi lähelle. Mies valmistautui ampumaan, muttei ehtinyt, kun Ba’Gamnan oli jo kohottanut oman aseensa huitaistakseen sillä piraattia. Balthier päästi Fomalhautin putoamaan ja tarttui molemmin käsin Ba’Gamnanin teräpäisen keihään varteen.

Bangaa karjaisi ja yritti ravistaa piraatin irti aseestaan. Balthier ei kuitenkaan suostunut irrottamaan otettaan vaan yritti työntää arkkivihollistaan kohti tasanteen reunaa.
”Tämä on naurettavaa, Ba’Gamnan. Voisit painua jahtaamaan helpompia saaliita”, piraatti huomautti. Hän puri hampaansa yhteen ja työnsi kaikin voimin. Valitettavasti bangaalla tuntui olevan enemmän lihasmassaa.
”Sehän ei olisi ollenkaan hauskaa, vai olisiko, Balthier?” liskomies nauroi. Bangaa töytäisi keihästään, jolloin piraatin ote kirposi ja hän lennähti selälleen.

Käsivartta vihlaisi ilkeästi, mutta Balthier nousi jaloilleen ja yritti työntää kivun syrjään. Hän oli selvinnyt niin uskomattomista asioista, että yksi palkkionmetsästäjä ei häntä tappaisi. Ba’Gamnan saattoi olla häntä vahvempi, mutta hän oli taatusti tuota haisevaa liskoa nopeampi.

Piraatti kyyristyi ja ryntäsi eteenpäin. Hän paiskasi itsensä Ba’Gamnanin keskivartaloa vasten ja kiersi käsivartensa tämän vyötärön ympärille. Liskomies haisi pinttyneeltä lialta ja hieltä. Balthier yritti työntää epämiellyttävän hajun mielestään ja keskittyi työntämään karjuvaa liskoa taaksepäin. Ba’Gamnanin selkä pamahti vasten tasanteen kaidetta, ja liike pysähtyi.

Balthier suoristautui niin nopeasti kuin pystyi ja tähtäsi oikean suoran bangaan leukaan. Liskomies päästi oman aseensa putoamaan ja tarttui kourallaan piraatin nyrkkiin, ennen kuin tämä ehti lyödä uudestaan. Välittämättä kivusta toisessa kädessään Balthier suuntasi seuraavan iskun liskon vatsaan.

Ba’Gamnan taipui kaksinkerroin ja päästi otteensa Balthierin nyrkistä. Piraatti pamautti bangaata uudestaan leukaan. Hänen rystysiään särki, mutta hän ei aikonut hävitä tätä taistelua. Bangaa pyörähti ympäri ja huitaisi piraattia hännällään. Se iskeytyi kipeästi Balthierin jalkoihin ja sai miehen horjahtamaan.

Kun Ba’Gamnan kääntyi uudestaan ympäri ja lähti tulemaan Balthieria kohti, piraatti väisti nopeasti ja kiersi liskon selän taakse. Samassa hän tajusi joutuneensa bangaan ja kaiteen väliin. Asetelma ei vaikuttanut erityisen lupaavalta.

Bangaa päästi turhautuneen karjaisun joutuessaan kääntymään taas kerran. Tämän ilme oli paljon ärtyneempi kuin aiemmin. Ilmeisesti Ba’Gamnan oli kuvitellut hoitelevansa Balthierin pois päiviltä huomattavasti nopeammin.

Lisko ryntäsi kohti piraattia. Balthierille ei jäänyt juuri aikaa miettiä. Hän odotti paikoillaan, kunnes Ba’Gamnan oli aivan hänen lähellään. Viime hetkellä hän väisti sivulle, ja bangaa törmäsi kaiteeseen. Balthier kiersi tämän taakse ja tarttui tätä jaloista. Palkkionmetsästäjä oli yllättävän painava, mutta piraatti kokosi voimansa ja nosti. Bangaa raivosi ja yritti pidellä kiinni kaiteesta. Lopulta tämän ote kuitenkin petti, ja Balthier sai kammettua tämän kaiteen ylitse.

”Ba’Gamnan!” yksi palkkionmetsästäjän tovereista huudahti, kun joukon johtaja putosi hiekkamereen.

Balthierin hämmästykseksi kaikki kolme jäljellä olevaa bangaata laskivat aseensa. Nämä tuijottelivat hetken toisiaan ja ryntäsivät sitten pois paikalta. Piraatti jäi katsomaan kolmikon perään, muttei tuntenut pienintäkään halua yrittää jahdata näitä. Vaikutti melkein siltä kuin nämä olisivat vain totelleet Ba’Gamnania ja tämän pudottua päättäneet unohtaa käskynsä… tai sitten näillä oli kiire pelastaa johtajansa hiekkamerestä, ennen kuin tämä tukehtuisi. Luultavasti nämä olisivat kuitenkin myöhässä, hiekassa ei näkynyt enää jälkeäkään bangaasta.

”Rohkenen sanoa, että Ba’Gamnan on kaivannut kunnon hiekkapesua jo pidemmän aikaa”, Balthier huomautti ja käänsi katseensa ystäviinsä. Ba’Gamnan oli vihdoin mennyttä, hänen ei tarvitsisi enää huolehtia kannoillaan juoksevasta palkkionmetsästäjästä. Nyt hänellä oli yksi ongelma vähemmän, asiat näyttivät joskus jopa selviävän.

”Hän oli se, joka väijyi metsästäjiä. Koko tämän ajan hän on yrittänyt houkutella sinua esiin. En tosin osaa sanoa miksi”, joukon jatkeeksi liittynyt bangaa selvitti. Balthier ei vieläkään tiennyt, miten tämä oli osunut paikalle. Tosin saattoi olla, että Montblanc oli pestannut useamman metsästäjän etsimään Belito-merkkiä… joka ei ilmeisesti ollutkaan ollut se, joka oli häiriköinyt metsästäjiä. Heitä oli huijattu.

Piraatti nojasi selkänsä tasanteen kaiteeseen ja veti syvään henkeä. Hänellä oli tunne, että häntä oli käytetty syöttinä. Toisaalta oli kuitenkin hyvä, että hän oli vihdoin saanut tilaisuuden selvittää välinsä Ba’Gamnanin kanssa. Hän olisi vain paljon mieluummin marssinut taisteluun tietäen, mitä oli tulossa. Hän ei pitänyt tällaisista yllätyksistä.

”Miksi pitkät naamat? Juoni toimi, vai mitä?” bangaa huomautti. Juoni totisesti, heidät oli huijattu olemattoman merkin perään. ”Aa, Montblanc ei kertonut teille, eikö niin? No, jos ette vielä ole panneet paloja paikoilleen, Belito-merkki oli vain sitä varten, että metsästäjien väijyjä ilmestyisi paikalle. Montblanc tiesi, ettemme voineet antaa asian olla, joten kun olimme Vaanin kanssa metsästäneet Tricksterin, moogle laittoi minut etsimään väijyjää. Työni ei tuottanut tulosta, ja mitä kauemmin odotimme, sitä useampi metsästäjä joutui kärsimään.

”Niinpä minä ja Montblanc keskustelimme ja keksimme tämän Belito-merkin houkutellaksemme väijyjän esille. Arvelimme, että merkki sopivan syrjäisessä paikassa toimisi, ja minä painuin edeltä kyttäämään. Ja se toimi. Sillä oli kaiketi jotain tekemistä teidän kanssanne, teissä on jotain… no, joka tapauksessa, se toimi”, bangaa kertoili.
”Varsinainen juoni”, Balthier tuhahti. Jos hän ei olisi tiennyt paremmin, hän olisi väittänyt, että häntä oli tosiaan käytetty syöttinä. Montblanc oli kuitenkin antanut merkin jahdattavaksi Vaanille eikä esimerkiksi Franille. Toisaalta moogle oli varmasti kuullut Nonolta, että myös Balthier oli ollut Rabanastressa. Piraatti ei valitettavasti tuntenut klaanipäällikköä niin hyvin, että olisi osannut sanoa, oliko tämä todella käyttänyt häntä hyväkseen. Nonoltakaan ei auttanut kysyä, moogle taatusti loukkaantuisi moisista epäilyistä.

”Niin tosiaan, huijausmerkki tarkoittaa, ettei ole palkkiotakaan, eli älkää turhaan odottako sellaista”, bangaa ilmoitti.
”Et ole tosissasi, Monid!” Vaan huudahti. ”Kaikki tämä vaiva ja aivan turhaan! Minun on säästettävä ilmalaivaan!”
”Haha, minä vain pilailin, älä nyt hermostu!” Monid nauroi. ”Pitäisi sinun tuntea minut paremmin kaikkien niiden metsästyskeikkojen jälkeen! Montblanc antoi minulle teille tarkoitetun palkkion. Ajattelimme, että se on parasta luovuttaa paikan päällä. Jos tieto huijausmerkistä leviää, se ei tee hyvää bisnekselle. Olkaapa hyvät!” Monid ojensi Vaanille rahapussukan. ”Minä suuntaan takaisin päämajalle, hyviä metsästysretkiä!”

Monidiksi mainittu bangaa heilautti kättään ja lähti samaan suuntaan, jonne Ba’Gamnanin toverit olivat myös kadonneet. Balthier puisteli päätään, mutta Vaan heilutteli rahapussukkaansa tyytyväisenä.

”Jos en tuntisi Montblancia, väittäisin, että hän käytti meitä hyväkseen”, Fran huomautti. Balthier nyökkäsi vieralle. ”Sellainen ei kuitenkaan ole hänen tapaistaan.”
”Aika sattuma silti, että merkki annettiin juuri meille”, piraatti puhahti. ”Tosin täytyy sanoa, ettei Ba’Gamnanilla ole kaikki ilmalaivat aerodomessa. Miksi hän alkoi riehua täällä eikä Balfonheimin lähistöllä? Kuvitteliko hän tosiaan minun muuttaneen Rabanastreen?”
”Ehkä Vaanin puheet ilmapiraatin urasta ovat kantautuneet hänen korviinsa”, Penelo ehdotti. ”Ba’Gamnan saattoi käsittää jotain väärin. Ei olisi ensimmäinen kerta.”

Balthier nyökkäsi tytölle, tämä oli oikeassa. Ba’Gamnanilla oli tunnetusti tapana vetää hätäisiä johtopäätöksiä yksittäisistä tapahtumista. Balthier oli ojentanut nenäliinansa itkevälle Penelolle, kun Vaan oli vangittu, mistä palkkionmetsästäjä oli päätellyt ilmapiraatin tapailevan tyttöä. Ei siis ollut mitenkään epätodennäköistä, että tämäkin tapaus oli seurausta bangaan huonosta päättelykyvystä. Naurettavaa vain oli, että juoni oli jopa toiminut. Toisaalta olihan se toiminut edellisellä kerrallakin…

”Minusta on outoa, että he luovuttivat”, Vaan lisäsi. ”Olisiko meidän pitänyt juosta heidän peräänsä?” Kloppi viittoi suuntaan, johon muut bangaat olivat kadonneet.
”Ei ole viisasta ryntäillä päättömästi erämaassa”, Fran vastasi. ”En usko, että heistä on enää vaivaa. Minusta he vaikuttivat siltä kuin heidät olisi pakotettu mukaan.”
”Luuletko todella?” Balthier kysyi.
”Minusta on aina näyttänyt siltä. Kun me taistelemme yhdessä, näen, että jokainen teistä on sydämellään mukana. Me teemme yhteistyötä, koska olemme toisillemme tärkeitä”, viera selosti. ”Heistä näkee, ettei heillä ole sydän mukana siinä, mitä he tekevät. Heidän katseensa ovat minusta aina näyttäneet alistetuilta.”

Balthier ei tiennyt, mitä sanoa. Hän ei ollut koskaan katsellut Ba’Gamnanin tovereita erityisen tarkasti. Hänellä oli ollut tarpeeksi tekemistä bangaan aseen välttelyssä. Fran saattoi kuitenkin olla oikeassa, eikä piraatti muutenkaan tuntenut halua rynnätä bangaajoukon perään. Hänen puolestaan nämä saisivat painua niin pitkälle kuin kupopähkinä kasvaa.

Pohtiminen ei vienyt tilannetta eteenpäin. Balthier ei oikeastaan edes välittänyt ajatella asiaa enää tarkemmin. Hän oli vain helpottunut. Elämä tuntui järjestyvän pikkuhiljaa, kaikki muuttui paremmaksi, kun kahleet yksi kerrallaan katkesivat. Piraatin katse hakeutui vuorten väliin, missä hiekka velloi. Aurinko oli laskeutumassa vuorten taakse, mutta hiekassa näkyi liikettä.

”Fran?” Balthier tarttui vieraa käsivarresta ja osoitti liikkeen suuntaan. Kaikki kääntyivät katsomaan vuorten väliin.
”Luulen, että meidät on havaittu”, viera vastasi. ”Urutan-yensoja.”
”Meidän on paras häipyä täältä”, Balthier tokaisi.

Kukaan ei vastustanut käskyä. He olivat onnistuneet edellisellä vierailullaan välttämään kohtaamisen urutan-yensojen kanssa, eikä kukaan tuntenut vieläkään halua tutustua noihin hiekkamerien valtiaisiin tarkemmin. Nelikko jätti Nam-Yensan taakseen ja pakeni takaisin Zertinan kaivoksiin, joissa oli jo nyt melkoisen hämärää.

”Pian täällä on täysin pimeää”, Vaan huokaisi. ”Miten me muka löydämme kotiin?”
”Emme löydäkään. Meidän on parempi leiriytyä yöksi”, Penelo vastasi. ”Etsitään sopiva nurkkaus ja jäädään siihen torkkumaan.”
”Hyvä ajatus”, Balthier vastasi. ”Jonkun on paras pitää kuitenkin vahtia. Emme tiedä, mitä kaikkea täällä liikkuu. Minä otan ensimmäisen vahtivuoron.”

Sopiva paikka löytyi varsin pian. Vaan lysähti hiekalle, heivasi kädet päänsä taakse ja sulki silmänsä saman tien. Klopin rentoutumiskykyä ei voinut kuin ihailla. Penelo sentään levitti makuualustan matkapakkauksestaan, ennen kuin asettui pitkälleen.
”Minä voin ottaa seuraavan”, Vaan totesi ja haukotteli leveästi perään. Balthier nyökkäsi klopille.

Päivä oli ollut ilmeisen uuvuttava, sillä pian molemmat nuoret jo nukkuivat. Vaanin kuorsaus kaikui pitkin seiniä, pojan olisi selvästi pitänyt kääntyä kyljelleen.

”Oletko varma, että vahtia tarvitaan?” Fran kysyi. ”Emme nähneet mitään epäilyttävää, kun tulimme tänne, ja urutan-yensat eivät seuranneet meitä sisälle.”
”Olen itse asiassa varma, että vahtia ei tarvita”, piraatti vastasi. ”Vaan kyllä herää, jos jotain hälyttävää tapahtuu… tai jos hän ei herää, Penelo vähintäänkin.”
”Miksi sitten…?” viera kummasteli.

Balthier loi naiseen katseen, jonka tiesi tämän näkevän. Luolastossa oli jo niin hämärää, että hänen alkoi olla vaikea nähdä eteensä, mutta Franin silmät olivat tarkemmat.
”Osaatko tien takaisin Rabanastreen?” mies kysyi.
”Uskoisin niin”, Fran vastasi.
”Mitä luulet noista kahdesta?”
”Vaan on toiminut tällä alueella metsästäjänä. Hän ei ehkä tunne luolastoa kokonaan, mutta osaa varmasti etsiä tien ulos, koska silloin tarvitsee vain kulkea ylöspäin vieviä käytäviä”, Fran pohdiskeli. ”Ulkona hän osaa kyllä suunnistaa kotiin. Hän ei pärjäisi metsästäjänä, jos ei osaisi suunnistaa.”
”Olen samaa mieltä”, piraatti myönsi. ”He siis löytäisivät takaisin ilman meitä?”
”Ehdottomasti”, viera vastasi. ”Mitä sinä suunnittelet?”

Mies naurahti hiljaa. Niin, hänen toimissaan ei varmasti näyttänyt olevan järkeä. Se johtui siitä, ettei hän ollut alun perin luonut mitään erityistä suunnitelmaa. Ajatus oli muotoutunut hiljalleen.

”Ajattelin yllättää klopin”, mies selvitti. ”Jätämme heille viestin, että menimme edeltä. Seuraavan viestin jätän aerodomeen. Katsotaan, onko hänestä piraatiksi.”
”Haluat siis testata hänen kykyjään?” Fran hymähti.
”Aye, jos poika mielii ilmapiraatiksi, hänen on aika näyttää kykynsä”, Balthier sanoi. ”Jätämme Potin hänelle ja otamme Strahlin takaisin.”
”Sopii minulle.” Mies kuuli vieran äänestä, että nainen hymyili. Tämäkin oli varmasti jo ehtinyt kaivata tyttöä.
”Lähdetään sitten.”

Balthier raapusti pikaisesti viestin Vaanille ja asetti sen pienen kiven alle riittävän näkyvälle paikalle. Sitten piraatit lähtivät hiipimään ulos luolastosta. Balthierin oli lopulta pakko tarttua Frania kädestä, sillä hänen oli sitä vaikeampi nähdä eteensä, mitä syvemmälle he kulkivat. Käsi kädessä kävely ei sinänsä häirinnyt häntä, mutta hän olisi silti halunnut toimia johdattajana. Toisaalta oli yhdentekevää, miten he pääsisivät ulos luolastosta, kunhan he pääsisivät. Yöllä paikka vaikutti huomattavasti epämiellyttävämmältä kuin päivällä.

”Aiot siis pyytää Vaania seuraamaan meitä Berveniaan?” Fran varmisti. ”Aloin jo epäillä, ettet ole kertomassa hänelle mitään Glabadosin kätköstä.”
”Jokainen ilmapiraatti tarvitsee ensimmäisen seikkailunsa”, Balthier vastasi.
”Vaan on jo kokenut yhden huiman seikkailun”, viera nauroi.
”Kyllä, mutta silloin hän ei ollut vielä ilmapiraatti. Hän oli pelkkä poika, joka halusi kostaa veljensä puolesta”, piraatti huomautti.
”Tärkeä tavoite sekin.”
”En sano sitä, tarkoitan vain, ettei hän ole vielä suorittanut ensimmäistä ja tärkeintä tehtäväänsä piraattina.”
”Ja mikähän se mahtaa olla?”
”Lähteä aarteen perään ja valloittaa se itselleen kaikista mahdollisista vastoinkäymisistä huolimatta.”

Viera kuului nauravan pimeässä. Balthier hymyili itsekseen. Hänellä oli samanlainen tunne kuin vanhoina hyvinä aikoina. He olivat vapaita tekemään, mitä halusivat. Kukaan ei yrittänyt asettaa heille rajoja tai vangita heitä. Heillä oli toisensa ja uusi seikkailu edessään. Kukapa tiesi, minne kaikkialle Glabadosin kätköön piilotetut avaimet avaisivat heille oven?

Glabadosin kätkö: Luku XI

Jälleennäkeminen

Pot oli noussut siniselle taivaalle yllättävän kivuttomasti. Fran oli iloinen, että he pääsisivät pian purkista eroon. Se oli tyhjää parempi, mutta myös viera oli vuosien aikana oppinut rakastamaan Strahlia. Mikään toinen ilmalaiva ei yksinkertaisesti vetänyt sille vertoja.

Viera seuraili maisemien vaihtumista ilmalaivan alapuolella. Hän muisti varsin hyvin, miten oli kulkenut muiden mukana maiseman halki jalan sodan aikana. Matka oli ollut käsittämättömän pitkä, mutta he olivat selviytyneet. Toistamiseen hän oli vaeltanut Balthierin kanssa samaa reittiä chocoboilla ratsastaen, kun he olivat paenneet Bahamutin putoamisen jälkeen. Siitä tuntui olevan ikuisuus.

Ylhäältä katsottuna maisema näytti erilaiselta, mutta sen pystyi silti tunnistamaan. Juuri nyt he lensivät Salikametsän yläpuolella. Sitä seuraisi Morsphoranin joutomaa ja Dalmascan itäinen aavikko. Pieneksi kuningaskunnaksi Dalmasca oli maisemallisesti varsin mielenkiintoinen. Sen itäpuolella oli vehreä metsä, mutta eteläinen ja läntinen puoli olivat pelkkää aavikkoa, jolla hiekkamyrskyt riehuivat säännöllisin väliajoin. Alueella vaihtelivat sadekaudet ja kuivat kaudet vuodesta toiseen. Sadekauden aikana aavikko puhkesi vehreäksi maastoksi ja täyttyi eläimistä, joita siellä ei kuivalla kaudella nähnyt koskaan.

”Tiesitkö, että Ivalicea on tuhansia vuosia sitten peittänyt jääkerros?” Balthier kysäisi yllättäen. Mies oli ollut pitkään hiljaa.
”Vierojen legendat kertovat kylmästä kaudesta, jolloin kotimetsämme olivat hyvin toisenlaisia”, Fran vastasi. ”Jään peitossa se ei ole kuitenkaan koskaan ollut.”
”Aivan”, piraatti pohdiskeli. ”Golmoren täytyy olla niin etelässä, ettei jää ole yltänyt peittämään sitä.”
”Miksi sinä puhut tästä nyt?” Frania kummastutti, että Balthier halusi keskustella kylmästä kaudesta, joka oli ollut joskus vuosituhansia sitten. Sillä ei ollut merkitystä tämän hetken kannalta. Toisaalta ajatus kyllä kiehtoi häntä. Ivalicen historia oli yhä osittain mysteeri hänelle, joten hän kuuli mieluusti lisää.
”Luin siitä Grimoiresta”, mies vastasi. ”Muistan, että olen lapsena kuullut siitä, mutta Grimoire sisälsi paljon tarkemman kuvauksen. Monia eläinlajeja kuoli sukupuuttoon silloin. On hämmentävää, että nyt elämme täysin erilaisessa maailmassa muutama tuhat vuotta sitten.”
”Maailma muuttuu, mikään muu ei pysy kuin muutos”, Fran totesi. Hän oli ehtinyt itse huomata, miten paljon maailma muuttui jo puolikkaassa vuosisadassa. Keksittiin koneita, jollaisia ei ollut aiemmin nähty, politiikka otti täysin uuden suunnan, kahakat syntyivät ja kuolivat. Kaikenlaista tapahtui. ”Tuhannen vuoden päästä elämä on varmasti täysin erilaista kuin nyt.”
”Niin, ihmiset ja muut muuttavat omia tapojaan ja kehittävät kaikkea uutta. Oli aika, jolloin ei ollut edes ilmalaivoja. Nyt lentoautotkin ovat jo levinneet rikkaiden perheiden käyttöön, kun ennen kulki vain takseja”, Balthier myönsi. ”Nuo ovat kuitenkin kaikki yksilöistä ja ryhmistä lähteviä muutoksia. Tarkoitan sitä, että maailma, meidän ympäristömme, on muuttunut paljon siitä, millainen se on joskus ollut. Sen pitäisi olla jotain pysyvää, mutta se ei ole. Muutos on vain niin hidasta, ettemme huomaa sitä, ennen kuin se on jo tapahtunut.”

Fran nyökkäsi. Mies oli oikeassa, mutta tämä ei halunnut kuulla selitystä. Viera uskoi, että Jumalat muokkasivat maailmaa edelleen. Kenties He rakensivat maailmasta parempaa paikkaa kuolevaisille, kenties jotain muuta. Jumalten tahtoa ei voinut tietää, eikä Fran kuullut korvillaan Ivalicen Jumalien sanoja. Hän ei kuullut enää edes Metsän sanoja. Nyt hänen täytyi vain uskoa ja ajatella itse. Hän oli kuitenkin oppinut, ettei Balthierille kannattanut puhua aiheesta liikaa. Mies vain ärsyyntyi, vaikka tämä oli jo muuttanut mieltään siitä, olivatko Jumalat ihmisten keksintöä ja humpuukkia vai eivät. Balthier oli ehkä hyväksynyt Jumalten olemassaolon, mutta tämä ei ollut valmis elämään Heidän tahtonsa mukaan.

Toisaalta Fran ymmärsi miehen näkökannan hyvin. Ei hänkään halunnut elää Occurioiden tahdon mukaan, sillä ne eivät vaikuttaneet missään nimessä hyväntahtoisilta olennoilta. Vieran oli vaikea hyväksyä ajatusta Occurioista Jumalina, mutta niin taisi kuitenkin olla. Ehkä kaikki Jumalat eivät olleet samanarvoisia. Metsä vaikutti paljon ylhäisemmältä olennolta kuin Occuriat.

Viera pohdiskeli hyvän tovin asiaa, ja Balthierkin vaipui taas omiin ajatuksiinsa. Mies oli lueskellut Grimoirea erittäin paljon, tämä oli viihtynyt kirjan parissa vielä muutamia iltoja senkin jälkeen, kun Glabadosin kätkön sijainti oli selvinnyt. Ehkä Franinkin pitäisi yrittää lukea kirjaa myöhemmin. Se näytti sisältävän paljon hyödyllistä tietoa menneisyydestä.

Aurinko oli jo laskemassa läntiselle aavikolle, kun Pot kaartoi Rabanastren aerodomen yläpuolelle. Luvan saatuaan Balthier laskeutui sillä muiden kaupungissa vierailevien ilmalaivojen joukkoon. Strahlia ei näkynyt missään. Olivatko Vaan ja Penelo lähteneet sillä johonkin?

Piraattikolmikko poistui ilmalaivasta ja kiirehti Rabanastren kaduille. Ne näyttivät rauhallisemmilta kuin vajaa vuosi sitten, kun he olivat edellisen kerran saapuneet kaupunkiin illan suussa. Sotilaita ei kävellyt kaduilla ahdistelemassa tavallisia kulkijoita ja bazaarin myyjiä.

”Kupopopo! Nono!” joku huusi yllättäen. Fran pysähtyi ja käänsi päänsä äänen suuntaan. Moogle lensi joukko kohti pompom puolelta toiselle heiluen. Tämän siivet ja pompom olivat keltaiset ja moogle näytti pitävän väristä muutenkin, sillä kaikki vaatteet paitaa lukuun ottamatta olivat erisävyistä keltaista.
”Sorbet, kupo!” Nono vastasi ja halasi toista mooglea. ”Sorbet, tässä ovat Balthier ja Fran, kupo.”
”Olen kuullut teistä paljon, kupo”, Sorbet tervehti piraattikaksikkoa.
”Sorbet on minun isoveljeni, popo”, Nono selvitti. ”Hän työskentelee mooglausasemalla. Se on eräänlainen kaupungin sisäinen teleporttisysteemi, jossa hyödynnetään teleporttikiviä, kupo. Käyttäjällä ei kuitenkaan tarvitse itsellään olla niitä, vaan ne on kytketty asemiin. Se on eräs mooglejen keksinnöistä. Aiomme ehkä myöhemmin viedä sen laajemmille markkinoille, kupo.”
”Kuulostaa kiinnostavalta”, Balthier totesi. ”Kaikki keksinnöt eivät näköjään synnykään Archadesissa.”
”Minusta tuo kuulostaa hyvältä ajatukselta”, Frankin myönsi. Teleporttikivet olivat erittäin kalliita ja porttikristalleja oli vain siellä täällä. Tuollainen matkustussysteemi saattaisi osoittautua hyvin säästeliääksi.
”Minun kaksi muuta veljeäni, Hornet ja Hurdy, työskentelevät myös mooglausasemilla, kupo”, Nono ilmoitti ylpeänä.
”Popo, ei enää”, Sorbet pisti väliin.
”Kupo?” Nono kysyi.

Sorbetin kasvoille ilmestyi epävarma ilme ja moogle puisteli hetken päätään, ennen kuin vastasi pikkuveljelleen: ”Hurdy lähti opiskelemaan bardiksi, kupo.”
”Kupooh? Mitä ihmettä?” Nono huudahti.
”Onko siinä jotain omituista?” Fran kysyi. Vieroilla olivat hyvin tiukat säännöt siitä, mitä kukakin saattoi opiskella, mutta ihmisten parissa elettyään nainen oli oppinut, että valinta oli yksilön oma… ainakin jossain määrin. Varallisuus vaikutti, sillä opiskeleminen maksoi paljon. Lisäksi naisilla oli vähemmän oikeuksia kuin miehillä, ei niin suurta valinnanvapautta. Silti ihmiset olivat vapaampia tekemään omia valintojaan kuin vierat. Kenties moogleilla oli myös tiukat säännöt siitä, miten tuli elää ja olla.

”Mooglet työskentelevät tekniikan parissa, kupo”, Nono tuhahti. ”Eivät lurittele lauluja!”
”Montblanc sanoi, että se käy, popo”, Sorbet huomautti. ”Hän uskoi, että Hurdy tulee siten onnelliseksi. Hurdyn pitää kuitenkin tulla vielä takaisin, Montblanc haluaa, että hän auttaa uusilla taidoillaan klaania.”
”Klaania?” Fran toisti. ”Tarkoitatko Centurion klaania ja sen johtajaa Montblancia?”
”Kupo, hän on meidän isoveljemme, vanhin kaikista”, Sorbet vastasi.
”Olen tavannut hänet kerran, hän yritti saada minut liittymään klaaniin”, viera kertoi. ”En valitettavasti halunnut sitoutua silloin siihen, mutta veljenne teki minuun hyvän vaikutuksen. Hän on hieno mies.”
”Kupo!” mooglet ilmoittivat yhdestä suusta ja nyökkäsivät yhtä aikaa.
”Sanokaa hänelle terveisiä”, Fran totesi eikä voinut olla hymyilemättä. Nonossa ja Sorbetissa oli paljon samaa näköä, vaikka näissä oli erojakin.
”Sanomme, kupo”, Nono vastasi. ”Tapaamme kenties myöhemmin aerodomessa, kupo.”

Nono lähti yhtä matkaa Sorbetin kanssa kohti pylvästä, joka oli noin puolitoista metriä korkea. Kumpikin tarttui siihen ja Sorbet nykäisi vivusta. Seuraavassa hetkessä mooglet olivat kadonneet näkyvistä. Pylvään täytyi olla näiden mainitsema mooglausasema. Fran jäi hetkeksi pohtimaan, mahtoiko sama tekniikka olla keksitty jo aiemmin. Kenties täysin samanlaista systeemiä käytettiin Raithwallin haudassa, Miriamin pyhätössä ja muissa paikoissa, joissa he olivat sodan aikana vierailleet. Viera muisti hyvin pienet pylväät, joita koskettamalla oli voinut siirtyä paikasta toiseen. Tosin uusintavierailu Pharoksessa oli osoittanut, että pylväät eivät ilmeisesti toimineet ilman Ashen kosketusta. Mooglausasema näytti olevan kenen tahansa käytettävissä.

Fran ja Balthier päättivät kuitenkin jatkaa matkaa kaupungin halki kävellen. Kumpikaan ei ollut halukas testaamaan mooglausasemaa juuri nyt. Fran nautti Rabanastren vilkkaasta katukuvasta, joka oli hyvin erilainen verrattuna Balfonheimiin tai Archadesiin. Rabanastren väellä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Vain hyvin harvat säntäilivät paikasta toiseen, useimmat kävelivät rauhallisesti tai olivat jopa pysähtyneet suihkulähteen reunalle tai kadun varsille viettämään aikaa. Kuninkaallisessa aavikkokaupungissa oli omanlaisensa tunnelma.

Piraatit jättivät pian keskustan taakseen ja siirtyivät katujen alle alakaupunkiin. Se oli alue, jota oli käytetty alun perin kaupungin varastotilana. Sodan aikana se oli palvellut turvapaikkana vastarinnalle ja monille sotaorvoille. Rabanastren köyhälistö oli ajettu kaduilta niiden alle, kun archadialaiset sotilaat olivat marssineet kaupunkiin. Vaikka sota oli ohitse, kaikki eivät olleet muuttaneet pois alakaupungista. Nykyisin alue kukoisti omalla tavallaan. Sinne oli tullut omat kauppapaikkansa ja asuinalueensa. Myös Vaanilla ja Penelolla oli oma asuntonsa siellä.

Alakaupungin sokkeloissa oli vaikea suunnistaa. Franilla oli Penelon osoite, ja tyttö oli kertonut hänelle, miten asunnon löytäisi, mutta silti piraatit onnistuivat eksymään pariin kertaan. Vieran oli myönnettävä, ettei hän pystyisi asumaan tällä tavoin kaupungin alapuolella. Paikassa oli oma viehätyksensä, mutta Fran tunsi aina luolastoissa, tunneleissa ja todella korkeissa rakennuksissa olonsa hieman epämiellyttäväksi. Hänen ja taivaan välillä oli silloin liikaa kivikerroksia.

Viimein oikea ovi kuitenkin löytyi. Fran napautti rystysiään puista pintaa vasten ja jäi odottamaan oven taakse. Kesti tovin, ennen kuin ovi aukeni. Uteliaat ruskeat silmät jäivät tuijottamaan tulijoita. Tyttö näytti hieman yli kymmenenvuotiaalta, ja tällä oli kainalossaan omituinen vaaleanpunavalkoinen lauta, jonka perään oli kiinnitetty pieni moottori.

”Filo?” Fran kysyi. Hän ei ollut olettanut, että oven avaisi joku muu kuin Penelo tai Vaan.
”Kyllä. Kuka sin… keitä te olette?” tyttö kysyi. Tämä laittoi lautansa nojaamaan seinää vasten ja jäi seisomaan oviaukon tukkeeksi. ”Minulla ei ole lupaa päästää ketään sisään. Ei edes itseään kuningatar Ashea.”
”Rakas kuningattaremme tuskin kysyisi lupaasi, arvon neiti”, Balthier naurahti. ”Onko urhea ilmapiraatti kotona?”
”Ai Vaanko?” Filo kysäisi. ”Hei, sinun täytyy olla Balthier! Vaan puhuu sinusta jatkuvasti. Ja sitten sinä olet Fran!”
”Teräväpäinen tenava”, piraatti totesi.
”Vau! En voi uskoa, että tapaan teidät oikeasti!” Filo intoili. ”Vaan on kertonut tarinoita suuresta seikkailustanne. Hän aikoo vielä hankkia oman ilmalaivan ja lähteä seikkailemaan uudestaan. Minä ja Kytes aiomme livahtaa mukaan. Hän ei taatusti häivy mihinkään ilman meitä.”

Fran ja Balthier nyökyttelivät tytölle, joka seisoi edelleen ovensuussa. Filo vaikutti rohkealta lapselta, mutta niin taisivat useimmat katujen kasvatit ollakin. Penelon kertoman perusteella Fran tiesi, että Filo oli yksi sotaorvoista. Tyttö avusti Migeloa kaupassa ja asui nykyisin Penelon ja Vaanin luona.

”Ai niin! Vaan ei ole vielä kotona, ja Penelokin on töissä”, Filo tajusi ilmoittaa monologinsa päätteeksi. ”Mutta voitte te tulla sisälle odottamaan.”
”Luulin, ettet saa päästää ketään sisälle”, Balthier huomautti ja virnisti tytölle.
”Kyllä sinut ja Franin saa”, Filo mutisi ja siirtyi vihdoin pois edestä.

Oven takaa nousivat portaat, jotka veivät varsinaiseen asuntoon. Se koostui keittiöstä ja kahdesta makuuhuoneesta. Ikkunat olivat aivan katonrajassa eikä niistä enää tullut paljoakaan valoa. Aurinko oli ehtinyt laskea piraattien harhaillessa alakaupungin kujilla. Asunto oli sisustettu nuhruisilla huonekaluilla, joista näkyi, että ne olivat olleet käytössä hyvin kauan, mutta se oli kuitenkin kodikas ja viihtyisä, joskin Fran piti enemmän suuremmista ikkunoista.

Filo istutti piraatit keittiön pöydän ääreen ja ryhtyi keittämään teetä. Tyttö höpötteli samalla iloisesti ja kertoili elämästään Rabanastressa. Kun Balthier erehtyi kysymään tämän lentolaudasta, tyttö sai vain lisää intoa ja puhua pulputti entistä nopeammin.

Paljon myöhemmin ovi kävi ja portaista kuului askelia. Vaan ja Penelo ilmestyivät hetkeä myöhemmin keittiöön.
”Fran!” Penelo huudahti.
”Balthier!” Vaan innostui samalla hetkellä.

Fran ehti juuri ja juuri nousta pöydästä, kun Penelo oli jo kapsahtanut hänen kaulaansa. Tyttö halasi häntä lujasti. Viera vastasi halaukseen yhtä lämpimästi, oli vaikea uskoa, että he todella tapasivat nyt. Edellisestä kerrasta oli kulunut niin pitkä aika, eivätkä he olleet silloin ehtineet sanoa kunnolla hyvästejä.

”Milloin te tänne ehditte?” Penelo kysyi, kun oli vihdoin irrottautunut Franista.
”Luulisin, että muutama tunti sitten. Aika meni kovin nopeasti, kun Filo piti meille seuraa”, viera vastasi.

Penelo vilkaisi Filon suuntaan. ”Sinun pitäisi olla jo nukkumassa.”
”En voinut jättää vieraita yksin”, tyttö protestoi, mutta livahti toiseen makuuhuoneista.
”Missä Kytes on?” Fran kysäisi. Hän muistinsa mukaan poika oli lähes samanikäinen Filon kanssa. Ei kai tämä juoksennellut pitkin katuja öiseen aikaan?
”Migelo otti hänet mukaansa kauppamatkalle. He palaavat parin päivän kuluttua”, Penelo kertoi. ”Jos olette täällä vielä silloin, tapaatte hänet. Kuinka kauan aiotte viipyä?”
”En tiedä vielä”, Fran vastasi.
”Sen aikaa kuin asiat vievät”, Balthier pisti väliin.
”Millä asioilla te sitten olette täällä?” Vaan halusi tietää.
”Kaikki aikanaan”, piraatti naurahti.

Balthier ei maininnut sanaakaan Glabadosin kätköstä koko illan aikana. Frania miehen käytös ihmetytti, mutta hän ei puuttunut siihen. Oli piraatin päätös, milloin asiasta kerrottaisiin, sillä tämä oli tehnyt kaiken tutkimuksen ja taustatyön. Viera oli kuitenkin kuvitellut, että mies suorastaan paloi halusta päästä kertomaan Vaanille tiedoistaan. Sen sijaan tämä pysytteli salamyhkäisenä ja ryhtyi kyselemään Vaanin asioista aina, kun keskustelu uhkasi siirtyä piraattien suunnitelmiin.

Vaanin ja Penelon elämä oli ollut hyvin tasaista jo useamman kuukauden. Penelo työskenteli Sandseassa viitenä päivänä viikossa. Tyttö sanoi pitävänsä työstään ilmoitustaulun hoitajana ja Tomajista pomona, mutta tarjoilemista hän ei rakastanut. Se oli jotain, mitä pystyi tekemään, mutta hän ei halunnut olla loppuikäänsä tarjoilija. Humaltuneiden miesten käytös ei ollut hänen mieleensä.

”Tämä Tomaj, hänen nimensä kuulostaa tutulta”, Balthier huomautti.
”Hän omistaa Sandsean, sekä ravintolan että majatalon”, Penelo tiesi kertoa.
”Ja hän on joskus puuhastellut ilmalaivamekaniikan parissa”, Vaan lisäsi. ”Siis ennen kuin muutti Dalmascaan. En ole varma, mutta luulen, että hän on alun perin bhujerbalainen.”
”Miksi hän on vaihtanut alaa?” Balthier kummasteli.

Fran mietti samaa. Ilmalaivat olivat varma bisnes, sillä niitä riitti ja huollettavaa oli aina. Nono oli ollut Balthierilla töissä jo pari vuotta eivätkä työt loppuneet kesken. Varsinkin nyt uurastamista oli jatkuvasti, kun piraatit olivat joutuneet lentelemään Potilla. Strahl oli parempikuntoinen, mutta sitäkin sai rassata. Lisäksi Nono jaksoi kehittää tytön ominaisuuksia, jos ylimääräistä aikaa jäi.

Ravintola- ja majataloala taas vaikutti epävarmalta. Kyllä ihmiset tarvitsivat ruokaa ja juomaa sekä matkustaessaan katon päänsä päälle, mutta silti ravintoloita syntyi koko ajan uusia ja osa vanhoista kuoli pois. Lisäksi humaltuneilla oli tapana tapella ja siinä sivussa hajottaa paikkoja, sen viera oli oppinut saavuttuaan ensimmäisen kerran Whitecapeen, Balfonheimin kuuluisimpaan kapakkaan.

Vaan ja Penelo eivät tienneet, mikä oli saanut Tomajin vaihtamaan alaa. Toisaalta asia ei edes kuulunut kuin miehelle itselleen. Balthier vain pudisteli päätään ja totesi, että tämän täytyi olla hullu. Kuka nyt olisi vaihtanut ilmalaivojen rassauksen kännisten äijiä palvelemiseen?

”No, Vaan, mitä sinä olet puuhannut? Joko olet hankkinut oman ilmalaivasi?” piraatti vaihtoi lopulta puheenaihetta. Vaanin olkapäät lysähtivät.
”En vielä. Ne ovat kamalan kalliita”, tämä vastasi.
”Ashe olisi varmaan ostanut hänelle sellaisen, mutta me emme halua jäädä kiitollisuudenvelkaan enää yhtään enempää”, Penelo totesi ja heilautti kättä ympärilleen. Niin, Ashen avulla nuoret olivat tosiaan saaneet ensimmäisen asuntonsa.
”Minä olen haalinut rahaa suorittamalla Centurion klaanin merkkejä”, Vaan kertoi.
”Vaan ravaa nykyisin ympäri läntistä ja itäistä aavikkoa tappamassa kaiken maailman hirviöitä”, Penelo täydensi. ”Osa on vienyt hänet jopa Nam-Yensalle asti.”
”Sinulla näyttää olevan jotain yhteistä klopin kanssa, Fran”, Balthier naurahti.
”Totisesti”, viera hymähti ja ryhtyi kertomaan myös omista metsästyskokemuksistaan.

Ilta venähti pitkäksi. Vaikka Fran ja Penelo olivat kirjoitelleet toisilleen, paljon asioita oli jäänyt sanomatta ja tapahtumia kertomatta. Kirjeet eivät vastanneet tosielämän kohtaamista, joten sanottavaa tuntui olevan loputtomasti.

Joskus aamuyöllä Penelo sijasi piraattikaksikolle vuoteen omaan sänkyynsä ja meni itse Kytesin sänkyyn nukkumaan. Fran ja Balthier ahtautuivat kapeaan vuoteeseen, johon juuri ja juuri edes mahtui kaksi henkilöä. Viera kuitenkin myönsi itselleen olevansa hämmästynyt, kun Penelo ei nukkunutkaan Vaanin vieressä. Hän tiesi varsin hyvin tytön tunteista poikaa kohtaan, joten hän oli olettanut, että nämä olisivat ottaneet askeleen eteenpäin yhteisen asunnon myötä.

~o~

Kun kaikki olivat saaneet itsensä aamulla ylös ja päässeet juuri istumaan pöydän ääreen, ovelta kuului koputus. Filo ryntäsi portaat alas ja päästi tulijan sisälle – tällä kertaa ilman napinoita. Nono lennähti ylös kädessään pala paperia.

”Kupo! Montblanc pyysi tuomaan tämän Vaanille”, moogle ilmoitti ja laski paperin pöydälle. Paperille oli piirretty kuva jonkinlaisesta suuresta linnusta ja ylälaidassa luki ’Belito’.

Ilmoittaja: Montblanc
Ilmoittajan sijainti: Rabanastre / Centurion klaanin päämaja
Merkin tiedot: Belito-nimisen olennon kerrotaan vaeltavan Nam-Yensan hiekkamerillä ja hyökkäilevän metsästäjien kimppuun. Jo moni klaanin jäsen on loukkaantunut, kaksi on kadonnut ja yksi kuollut. Viimeksi Belito on nähty Nam-Yensan alueella, jonne pääsee ainoastaan Zertinan luolaston kautta.
Palkkio: 5000 gilliä

”5000 gilliä!” Vaan huudahti. ”Voit kertoa Montblancille, että minä hoidan tämän.”
”Minä kerron, kupo”, Nono vastasi. ”Montblanc sanoi sinulle terveisiä, Fran, popo.”
”Kiitokset”, Fran vastasi ja nappasi paperin pöydältä. ”Vaan, pahastutko, jos tulen mukaasi? Tämä kiinnostaa minuakin.”

Vaanin ilme kertoi, että poika oli kahden vaiheilla. Kun merkistä oli luvassa tuollainen palkkio, oli helppo olettaa, että sen nappaaminen yksin ei ollut helppo tehtävä. Lisäksi monelle oli jo käynyt huonosti. Toisaalta poika varmasti halusi pitää rahat itsellään, mutta ei kehdannut sanoa sitä.

”Ei palkkio minua kiinnosta. En vain siedä sitä, että metsästäjien kimppuun käydään”, viera tarkensi. ”Sinä voit pitää rahat, minä tulen vain avuksi.”
”En nyt tiedä, onko se sopivaa. Kyllä sinun pitäisi saada palkkio vaivoistasi”, Vaan mutisi ja hieroi niskaansa.
”Zertinassa on luultavasti paljon Usvaa”, Balthier huomautti. Viera käänsi katseensa mieheen, jonka ilme oli jälleen itsepäinen. Heillä meni hyvin, mutta piraatti oli viime aikoina ollut kummallisen ylisuojelevainen. Aivan kuin tämä olisi vasta tajunnut, että seikkailut saattoivat olla myös vaarallisia ja Franille voisi sattua jotain. Viera arvosti kyllä suojelunhalua, mutta hän ei voinut sietää sitä, että Balthier yritti estää häntä elämästä elämäänsä.
”Se on mahdollista”, viera vastasi mahdollisimman tyynesti. ”Kaikki Usva ei kuitenkaan ole aggressiivista. Vaikka Zertinassa olisi Usvaa, se ei tarkoita, että paikka on vaarallinen. Olemme olleet monissa usvaisissa paikoissa, eikä minulle ole tapahtunut mitään.”
”Olemme olleet myös monissa paikoissa, joissa olet lähes kuollut”, piraatti väitti.

Keittiöön laskeutui hiljaisuus. Vaan ja Penelo tuijottivat toisaalle, kun ilmapiraatti kaksikko tuijotti toisiaan. Fran ymmärsi kyllä Balthierin huolen, mutta hänestä ei ollut vain istumaan kotona. Hän halusi elää ja seikkailla, hän halusi ottaa riskejä. Balthierin, jos kenen, olisi pitänyt ymmärtää vapauden kaipuu.

”Tuota, jos minä pyydän Tomajilta pari päivää vapaata ja tulen mukaan”, Penelo ehdotti hetken kuluttua.
”Penelo!” Vaan huudahti. ”Se voi olla vaarallista!”
”Aivan, siksi tarvitsette minua. Sinä et ehkä ole huomannut, mutta minusta on kehittynyt melkoisen taitava parantavan magian käyttäjä. Lisäksi olen opetellut taistelutanssia”, Penelo kertoi. ”Taistelutanssi on lähitaistelulaji”, tyttö lisäsi, kun muut olivat kääntäneet kummastuneet katseensa tämän suuntaan.
”Hmmm, Vaan, näyttää siltä, että joudut suojelemaan kahta naista. Tarvitsisitko kenties yhden asekäden avuksesi?” Balthier naurahti. Fran oli helpottunut, että tilanne oli lauennut, ennen kuin se oli ehtinyt muuttua riidaksi.
”Kuulostaa loistavalta”, Vaan totesi. ”Nono, sano Montblancille, että lähdemme kaikki.”
”Kupo!” Nono ilmoitti ja lensi ulos asunnosta.

”Minäkin haluan tulla”, Filo totesi mooglen kadottua näkyvistä.
”Ei käy”, Balthier sanoi ensimmäisenä. Fran puisteli päätään, tyttöä ei missään nimessä voinut ottaa mukaan.
”Jonkun pitää jäädä kotiin siltä varalta, että Kytes tulee takaisin. Hänellä ei ole avainta mukana, koska hän hukkaisi sen kuitenkin”, Penelo sanoi.
”Ja sinä olet liian nuori seikkailemaan”, Vaan lisäsi.
”Hmph, kyllä minä vielä teille näytän, mihin minusta on!” Filo kivahti ja marssi portaisiin lentolautansa kanssa.
”Luuletko, että hän tekee jotain uhkarohkeaa?” Fran kysyi Penelolta.
”En usko. Filo on kova tyttö, mutta edes hän ei uskalla lähteä peräämme aavikolle”, Penelo vastasi. Tämän kasvoilla oli kuitenkin huolestunut ilme kuin tämä ei olisi täysin uskonut omia sanojaan.

Aamiaisen jälkeen piraattinelikko ryhtyi valmistautumaan lähtöön. Fran tunsi miellyttävän jännityksen kihelmöivän vatsassaan. Hän oli ollut metsästäjä jo kauan, mutta tällä kertaa tilanteessa oli seikkailun tuntua. Hän oli lähdössä matkaan yhdessä ystäviensä kanssa. Matkan päämäärä oli toki tärkeä, mutta itse matkanteko nousi vieran mielessä merkityksellisemmäksi.

Penelo oli hankkinut aseekseen sauvan, jonka päässä oli kiiltelevä sirppi. Tyttö kertoi kanavoivansa parantavan energian sauvan kautta pystyäkseen käyttämään sitä paremmin. Fran nyökytteli. Vuosikymmeniä sitten hän oli jo oppinut, että parantajan tuli käyttää sauvaa apunaan. Hän ei kuitenkaan ollut maininnut siitä Penelolle, vaan tyttö oli opiskellut itse lisää.

Franilla itsellään ei ollut sauvaa. Hän luotti edelleen jousipyssyynsä, mutta käytti silloin tällöin myös katanaa. Hän tiesi, että myös vahingoittavaa magiaa pystyi parhaiten kanavoimaan sauvan kautta, mutta hän ei vain kokenut sauvaa itselleen sopivaksi aseeksi. Jos hän käytti magiaa, hän laittoi vain aseensa pois ja käytti mieltään ja käsiään kanavoimiseen.

”Ostimme myös Kytesille sauvan”, Vaan kertoi. ”Hän on kovasti kiinnostunut magiasta ja on opiskellut sitä aina tilaisuuden tullen. On vain vaikea löytää opettajaa ja kirjat ovat kalliita.”
”Ne ovat kalliita siksi, ettei aivan jokaisella olisi varaa niihin”, Balthier huomautti. ”Ei varsinkaan pikkulapsilla.”
”Maagin opinnot on toisaalta hyvä aloittaa nuorena”, Fran totesi. ”Vierat aloittavat omansa jo, ennen kuin heidän korvansa ovat kasvaneet täyteen mittaansa. Ihmisten elämä on lyhyempi, joten on vain hyvä, jos on ajoissa liikkeellä.” Tuntuiko hänestä vain siltä vai olivatko hän ja Balthier yhä useammin eri mieltä asioista? Toisaalta se ei haitannut vieraa niin kauan kuin mies ei yrittäisi kahlita häntä kotiin. Pieni väittely ei ollut koskaan pahasta, jos se ei yltänyt riidaksi asti.

Viera varmisti, että hänellä oli molemmat aseet mukana. Lisäksi hän tarkisti matkapakkauksensa ja täytti vesipullon uudestaan. Matkaan saattoi mennä jonkin verran aikaa, varsinkin jos Läntisellä aavikolla riehuisi hiekkamyrsky.

Balthier ja Vaan levittivät kartan pöydälle. Kaikki neljä kumartuivat sen ylle ja jäivät tarkastelemaan sitä.

”Poistumme läntisestä portista ja kuljemme tuon kallion pohjoisreunaa pitkin, kunnes tulemme aukon kohdalle”, Vaan selvitti.
”Sen jälkeen menemme kohti etelää. Ennemmin tai myöhemmin vastaan pitäisi tulla luola”, Balthier totesi. ”Reitti on helppo eikä edes kovin pitkä. Haasteellisempana osuutena näkisin Zertinan läpi kulkemisen. Olenko oikeassa, jos epäilen, ettei sinulla ole karttaa luolastosta, Vaan?”
”Aye. Luolastoa ei ole kartoitettu kokonaan, mutta sen uskotaan kulkevan Ogir-Yensan ja Nam-Yensan alla. Jotkut sanovat, että sitä pitkin pääsee jopa Ozmonen tasangoille”, Vaan kertoi.
”Se on totta”, Fran huomautti. ”Keskellä tasankoja on syvä luola. Kävin siellä kerran, mutta en mennyt kovin pitkälle. Garifit kutsuivat sitä Zertinaksi, mutta vain rohkeimmat heistä olivat uskaltautuneet tutkimaan sitä kunnolla. Sanottiin, että jotkut eivät tulleet koskaan takaisin noilta tutkimusmatkoilta.”
”Kuulostaa varsin lupaavalta”, Balthier tuhahti. ”Mitä tässä sitten enää odotellaan?”
”Aivan! Aletaan painua!” Vaan innostui.

Fran puisteli päätään pojan innostukselle, mutta ei vastustanut. Hän halusi lähteä matkaan. Toki hänkin jo kaipasi lentelyä Strahlilla ja oli utelias Glabadosin kätkön suhteen, mutta kunnon piraatti ei jättänyt seikkailua väliin, kun sellainen koputti häntä olkapäähän. Kätkö oli pysynyt paikoillaan tuhansia vuosia, se ei karkaisi parissa päivässä minnekään.

Glabadosin kätkö: Luku X

Menneisyyteen piilotetut avaimet

”Onko mitään uutta selvinnyt?” Emíly kysäisi Franilta, kun naiset olivat saaneet tehtyä ostoksensa torilla. Viera puisteli päätään.
”Ei mitään kunnollista vielä, mutta Balthier aloitti kirjan lukemisen aivan alusta”, hän vastasi.

Fran oli kertonut Emílylle Grimoiresta. Tosin hän ei ollut maininnut, mistä kirja oli tarkalleen ottaen saatu. Tarina oli niin omituinen, ettei hän mielellään jakanut sitä kenenkään kanssa. Mitä harvempi tiesi, sen parempi, vaikkei hän epäillyt, että Emíly olisi laverrellut kenellekään.

”Hän on aina ollut perusteellinen piraattilegendojen suhteen… Sarah, heti alas sieltä!” Emíly karjaisi tytölle, joka yritti kiivetä kojun päälle. Lopulta nainen joutui kiskomaan tytön alas, kun tämä ei vapaaehtoisesti tullut.

Fran oli tyytyväinen, että Sarah oli kunnossa. Tyttö oli säikähtänyt pahanpäiväisesti, mutta rohkaistunut taas enemmän. Emílyn mukaan tämä kuitenkin heräili öisin painajaisiin. Ei voinut kuin toivoa, että pahat unet poistuisivat ajan myötä, kun lapsi huomaisi, ettei kukaan ollut käymässä hänen kimppuunsa.

Clemmonkin oli nyt toistaiseksi pois laskuista. Franin hämmästykseksi arpinaamasta oli ilmestynyt pidätysmääräys pian heidän paluunsa jälkeen. Balfonheimissä niitä nähtiin harvoin, sillä suuri osa kaupungin asukkaista tienasi elantonsa enemmän tai vähemmän rikollisilla puuhilla. Ilmeisesti Elza oli ollut tosissaan sanoessaan Balthierille, että Clemmon saisi vielä vastata tekosistaan.

Clemmonin tiedettiin pistäytyneen Balfonheimissä, mutta kiinni tätä ei ollut saatu. Nyt mies oli jossain pakosalla eikä tätä ollut näkynyt viikkoon. Elza oli pitänyt huolta, että jokainen balfonheimiläinen tiesi, ettei arpinaama ollut enää tervetullut kaupunkiin. Tästä oli jopa luvattu 1000 gillin palkkio elävänä.

Fran joutui ottamaan Emílyn korin, kun Sarah sai päähänsä järjestää kohtauksen keskellä toria. Viera ei voinut kuin ihmetellä toisen naisen jaksamista. Pojat olivat jääneet leikkimään piraattien asuntoon, kun naiset olivat tyttöjen kanssa lähteneet ruokaostoksille. Näytti silti, että kahdenkin lapsen kanssa oli vaikeaa hoitaa jokapäiväisiä asioita. Janet kyllä nukkui kiltisti kantoliinassa, mutta Sarah riehui parhaansa mukaan. Lisäksi olisi pitänyt saada tavarat kannettua. Fran ei käsittänyt, miten Emíly oli aiemmin selviytynyt urakasta yksin.

Emíly nappasi karjuvan tytön tukevasti kainaloonsa ja lähti raahaamaan tätä pois torilta. Janet heräsi meteliin ja yhtyi pian kuoroon. Fran tuli perässä molempien ostosten kanssa ja puisteli päätään. Hän yritti muistella, oliko nähnyt vieralapsilla samanlaista käytöstä. Ehkä joku oli kiukutellut joskus tavallista enemmän. Mjrnillä oli ollut kausi, jolloin tämä oli alkanut kiukutella pienimmästäkin asiasta, mutta Jote oli aina puuttunut kiukutteluun ankarasti. Kotona sai vähän kiukutakin, mutta julkisesti ei missään nimessä. Myös Mjrn oli oppinut sen jo ennen kuin tämän korvat olivat yltäneet Frania vyötärölle.

Olivatko ihmislapset luonnostaan erilaisia vai johtuiko ero kasvatuksesta? Fran ei tiennyt eikä uskaltanut kysyä. Hän oli varma, että Emíly oli hyvä äiti lapsilleen, mutta tuollaisten kysymysten esittäminen olisi saanut kenet tahansa loukkaantumaan. Oli parempi yrittää päätellä asia omin päin.

Kun kotitalo ilmestyi näkyviin, Sarah sai huudettua kiukkunsa ulos, mutta Emíly laittoi silti tytön nurkkaan miettimään. Janet parkui vielä aikansa, ennen kuin rauhoittui. Fran jätti toisen naisen korin keittiönurkkauksen pöydälle. Oli helpottavaa, kun molemmat lapset olivat hiljaa. Vieran hämmästykseksi Sarahkin jopa pysyi nurkassaan siihen saakka, että sai luvan tulla pois. Tytön aiemman käytöksen perusteella Fran olisi voinut kuvitella tämän karkaavan nurkasta heti, kun silmä vältti. Joskus ihmisten käytöstä oli vaikea ennustaa.

”Minä taidan mennä kotiin, ellet sitten tarvitse apua jossain”, Fran sanoi Emílylle ja nosti oman korin paremmin syliinsä.
”En tarvitse. Sano pojille, että tulevat alas. Jos Tyne on siellä koko päivän, Ran ei pääse eteenpäin kirjansa kanssa”, punapäinen nainen totesi.
”Totunkohan koskaan tuohon nimeen…” Fran hymähti.
”Et varmaan sen paremmin kuin minä Balthieriin”, Emíly naurahti.

Fran lähti ylös hymy huulillaan. Hänen oli myönnettävä, että hän piti Emílystä. Nainen suhtautui häneen niin mutkattomasti, toisin kuin monet muut ihmiset. Penelon lisäksi Emíly oli ainoa nainen, jonka kanssa viera tunsi todella ystävystyneensä lähdettyään kotikylästään. Hän oli kuullut tapaamiltaan vieroilta samansuuntaisia ajatuksia. Monet ihmisnaiset kaiketi kokivat vierat uhaksi itselleen, miehet taas… no, miehet olivat miehiä. Toisaalta Fran oli oppinut, etteivät kaikki miehet olleet sittenkään samanlaisia. Basch oli täydellinen herrasmies ja Vaan oikein hauska poika. Balthier taas oli oma lukunsa.

Viera avasi ullakkohuoneiston oven, jonka takaa kuului kiljahduksia. Kun hän astui eteiseen, Tyne juoksi ovelle ja takaisin olohuoneeseen leluilmalaiva kädessään. Poika piti älytöntä meteliä juostessaan. Fran huokaisi, lapsista totisesti lähti paljon enemmän ääntä kuin hän muisti. Jotenkin elämä oli muuttunut kaoottisemmaksi sen jälkeen, kun he olivat palanneet Archadesista. Jokainen päivä oli täynnä hälyä ja melua ja yllättäviä käänteitä, vaikka kyse oli tavallisesta arjesta.

Laskettuaan korinsa keittiönpöydälle Fran suuntasi kohti ääniä. Balthierin muistiinpanot olivat levällään pöydällä, kun mies itse istui lattialla näpertämässä Thanenin kanssa jotakin. Tyne juoksi ympäriinsä ja heilutteli pientä ilmalaivaa. Fran jäi nojaamaan ovenpieleen ja tuijotteli näkymää tietämättä mitä ajatella. Heidän elämänsä oli viimeisen reilun viikon aikana muuttunut käsittämättömän paljon. Poissa oli tylsä rauhallisuus.

Metsä sentään, Fran oikeasti jo odotti, että Balthier saisi tutkimuksensa päätökseen ja he pääsisivät lähtemään Balfonheimistä. Kyse ei ollut vain siitä, että hän kaipaisi taivaalle, vaan hän halusi myös omaa rauhaa ja vähemmän melua. Hän tiesi, että Emíly yritti olla rasittamatta heitä liikaa. Lapsille oli kuitenkin vaikea sanoa ei, kun nämä pyysivät päästä kyläilemään tai päästä rannalle.

”Teidän pitäisi lähteä kotiin. Äidillänne on jo ikävä”, viera huomautti lopulta. Thanen nyökkäsi ja nappasi lelunsa rintaansa vasten.
”Korjataan se loppuun myöhemmin”, Balthier sanoi pojalle ja pörrötti tämän tukkaa.
”Eikä! Minä en halua vielä mennä!” Tyne ilmoitti ja jatkoi juoksemistaan. Fran puisteli päätään, miten pojat olivat noin erilaisia, vaikka olivat kaksoset.

Viera nappasi pojan kiinni kesken juoksun ja pakotti tämän pysähtymään. Tyne nosti metelin protestiksi ja yritti päästä irti naisen otteesta.
”Minä kerron äitille!” poika karjui.
”Kerro vaan”, Fran naurahti väkinäisesti. ”Muistelisin, että hän on kieltänyt sinua juoksemasta sisällä.”
”Onko siitä nyt niin paljon haittaa?” Balthier kysyi. Viera loi kiukkuisen katseen mieheen.
”Mitä?” tämä älähti.

Fran ei kuitenkaan vastannut vaan kyykistyi Tynen tasolle. Poika yritti edelleen kiemurrella hänen otteestaan.
”Minä en halua mennä vielä kotiin! Eikä se edes ole koti! Me asutaan Archadesissa oikeasti!” poika kiukutteli.
”Tyne, te muutitte tänne. Balfonheim on nyt teidän kotinne, ja myös täällä pätevät samat säännöt”, Fran sanoi. Hänestä tuntui, ettei hän ollut erityisen hyvä selittämään lapsille asioita.
”Ihan tyhmää!” Tyne huusi. Vieran teki mieli läimäyttää lasta, mutta hän hillitsi mielihalunsa. Emíly ei koskaan näyttänyt tekevän niin, joten se ei varmaankaan ollut sallittua. Fran muista kyllä saaneensa yhden jos toisenkin läimäytyksen lapsuudessaan, jos ei ollut käyttäytynyt odotusten mukaan.
”Tyhmää tai ei, nämä ovat asioita, joista aikuiset päättävät”, viera selvitti lapselle.
”Sitten aikuiset ovat tyhmiä!” Tyne jatkoi ja yritti potkaista naista.

Uskomatonta käytöstä! Fran nappasi pojan kainaloonsa ja kiikutti tämän nurkkaan Emílyn aiemman esimerkin mukaan.
”Nyt pysyt siinä ja mietit tekosiasi”, viera matki Emílyn sanoja.
”Et sinä ole äiti, et voi määrätä!” Tyne ilmoitti, muttei sentään yrittänyt lähteä nurkasta. Pojan äänessä oli epävarmuutta, joten Fran päätteli olevansa voitolla.
”Kun olet meillä, me määräämme. Äitisi on antanut siihen luvan”, nainen kertoi. Se ainakin oli totta, Emíly oli sanonut, että lapset sai tarvittaessa pistää kuriin. Valittavasti välillä tuntui, ettei Balthier tiennyt, mitä sana ’kuri’ edes tarkoitti.

Tyne mulkoili Frania, mutta viera ei välittänyt. Hän käänsi pojan kasvot nurkkaan päin ja jäi odottamaan. Thanen ja Balthier seisoivat keskellä huonetta seuraamassa kohtausta, kumpikaan ei sanonut mitään.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Fran päästi Tynen nurkasta. Poika ei näyttänyt iloiselta, mutta ainakin tämä oli rauhoittunut.

”Anteeksi”, poika mutisi ja tuijotteli varpaitaan. Nurkka oli siis toiminut, Fran päätti hyödyntää sitä toistekin, jos lapset vielä mekkaloisivat.
”Ei se mitään”, viera vastasi. ”Menkäähän nyt kotiin. Voitte tulla sitten myöhemmin uudestaan käymään.”
”Voidaanko?” Tyne varmisti ja kurkisti naista kulmiensa alta. ”Etkö sinä ole vihainen?”
”En enää”, Fran vastasi ja lähti taluttamaan poikaa ovelle. ”Thanen, tulehan.”

Thanen juoksi kahden muun perään puristaen edelleen leluaan rintaansa vasten. Sekin näytti olevan jonkinlainen ilmalaiva, mutta Fran ei tunnistanut mallia. Se oli kovin kärsineen näköinen, ilmeisesti lelu oli varsin rakas.

Suljettuaan Emílyn asunnon oven Fran huokaisi helpotuksesta ja kapusi takaisin ullakolle. Aurinko oli vasta ohittanut lakipisteensä, joten päivää oli vielä reilusti jäljellä. Silti hänestä tuntui, että hän oli urakoinut useamman päivän edestä.

Viera paineli suoraan keittiöön ja ryhtyi tyhjentämään korin sisältöä kaappeihin. Hän oli ostanut ruokaa vain parin päivän tarpeiksi. Enempää hän ei uskaltanut kerralla hankkia, sillä hän elätteli toiveita, että he lähtisivät pian.

”Mitä tuo äskeinen oli?” Balthier ilmestyi keittiöön. Fran vilkaisi miestä, ennen kuin tunki viimeiset vihannekset viileään komeroon.
”Johdonmukaisuutta”, viera totesi ja siirsi korin pois pöydältä. ”Emíly on kieltänyt lapsia juoksemasta sisällä. Olet itsekin kuullut.”
”Mutta eihän siitä haittaa ole”, piraatti väitti.
”Se hermostuttaa minua… ja jos Emíly on päättänyt kasvattaa lapset tietyllä tavalla, meidänkin pitäisi pitää kiinni samoista säännöistä, kun he ovat täällä”, Fran selitti. ”Vain siten lapset oppivat, että sääntöjä pitää oikeasti noudattaa.”
”Kyllä he oppivat sen muutenkin. Sitä paitsi olemme piraattikaupungissa, jossa kaikki rikkovat sääntöjä koko ajan.”
”Vierat kasvattavat lapsensa yhdessä. Koko kylä on vastuussa jokaisesta lapsesta, kaikilla on oikeus puuttua huonoon käytökseen. Tosin yleensä se kitketään jo kotipiirissä pois hyvin nopeasti”, Fran jatkoi.
”Tyttöjä onkin helpompi kasvattaa niin. Jos vierat pitäisivät poikalapset, tilanne olisi toinen”, Balthier intti vastaan.
”Hyvin kurinpito näytti Tyneenkin toimivan, ja minusta hän näyttää kovasti pojalta”, Fran puuskahti. Hän ymmärsi, että vierojen elämäntyylissä oli kritisoimisen aihetta, mutta hän ei silti pitänyt siitä, että Balthier katsoi oikeudekseen puuttua asioihin. Balthier ei tiennyt, mistä puhui. Miehellä ei ollut todellista kokemusta vierakylässä elämisestä.
”Hän pahoitti mielensä.”
”Myös paha mieli kuuluu elämään.”
”Ei sitä tarvitse silti ehdoin tahdoin aiheuttaa lapsille!”

Fran tuijotti miestä uskomatta korviaan. Tämä ei näyttänyt tajuavan ollenkaan, mistä oli kyse. Ei viera halunnut aiheuttaa lapsille pahaa mieltä, mutta hänen mielestään kurista oli pidettävä kiinni. Lapset tarvitsivat rajoja, muuten kukaan ei jaksaisi.

”Luuletko, että se oli minusta kivaa? Jokin raja on oltava. Jos joku alkaa potkia minua, minä panen hänet kuriin, oli kyse minkä ikäisestä tahansa”, viera kivahti ja käänsi selkänsä miehelle. Kylläpä hän tosiaan kaipasi rauhaa, joka oli vallinnut aiemmin. Toisaalta hän kaipasi myös seikkailujen tuomaa jännitystä, sillä se sai veren kiertämään suonissa. Kaikki aistit heräsivät eloon, kun pääsi etsimään aarteita. Maailmanpelastamista Fran ei sentään enää kaivannut. Pienemmät seikkailut saivat luvan riittää.

”Ehkä olet oikeassa”, Balthier sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Mies lähti keittiöstä ja kuului palaavan työpöytänsä ääreen. Fran oli varma, että tämä ei ottaisi yhdestä keskustelusta opikseen. Miksi Balthier ei osannut pitää kuria? Olihan se toki epämukavaa, mutta paljon kurjempaa olisi myöhemmin, jos lasten antaisi nyt riehua vapaasti. Täytyihän piraatin ymmärtää, että sillä tavoin kasvatettiin vain uusia clemmoneja, jotka kuvittelivat voivansa tehdä mitä vain.

Fran kävi hakemassa mustepullon ja sulkakynän toisesta huoneesta. Balthier oli jo ehtinyt uppoutua Grimoiren pariin, eikä viera viitsinyt häiritä miestä. Tämä oli saanut ajattelemisen aihetta. Asiasta voisi puhua myöhemmin, jos tarvetta näyttäisi olevan. Heillä oli kuitenkin hyvin erilainen käsitys lasten kasvattamisesta, joten keskustelulle saattaisi hyvinkin olla joskus aihetta.

Löydettyään vielä kirjepaperia viera palasi keittiöön ja istahti pöydän ääreen. Aika oli kulunut niin nopeasti, ettei hän ollut vielä ehtinyt kirjoittaa Penelolle vastausta. Fran toivoi, että saisi nähdä tytön pian. Kirjeiden kirjoittaminen oli mukavaa, mutta se oli myös hidasta ja vaikeaa. Hän kaipasi tavallisia keskusteluja Penelon kanssa.

Balfonheimissä 23.3.707

Rakas Penelo

Tulime Archadesistä jo reilu viiko sitten. Tapasimme sielä Balthierin veljet. Heillä oli myös vaimot ja monta lasta. Minä en tiennyt että Balthierilla on veljiä. He eivät ole hyvissä väleissä, koska veljet luulevat että Balthier tappoi Vaynen.

Tapasimme myös Balthierin ystävän Emilyn. Hän on mukava ja hänelä on neljä lasta. Sarah, Tyne, Thanen ja Janet. Janet on ihan pieni luulen että pitäisit hänestä. He olivat pulassa koska Emilyn mies kuoli sodassa ja Emilyn veli halusi että Emily menee uudestaan naimisiin. Emily ei halunnut joten hän muutti Balfonheimiin lasten kansa.

He ehtivät olla täälä vain vähän aikaa kun Sarah siepattiin. Hänet vietiin Pharoksen majakaan ja meidän piti pelastaa hänet sieltä. Kerron sinulle koko tarinan kun taas tapaamme. Luulime että Elsa on sieppauksen takana mutta hän on syytön.

Meillä on ollut paljon kiirettä nyt kun Emily ja lapset ovat täällä. Siksi en ole ehtinyt kirjoittaa.

Emme tavanneet Larsaa Archadesissa. Luulen että on vaikeaa päästä tapaamaan keisaria. Minusta olisi kuitekin mukavaa jos voisin tavata hänet pian. Ehkä hän tulee Ashen kruunajaisiin. Tuleeko Basch?

Me tuleme kruunajaisiin. Emily ompelee meille uudet vaatteet sitä varten. Ajattele, hänellä on kone jolla voi ommella. Sellaisen täytyy olla todella kallis. Minä en ole ennen nähnyt sellasia. Se on kuin magiaa mutta Balthier sanoo että se on vain ’nyky tekniikkaa’, niin kuin ilma laivat, mutta erillaista.

Balthierista puheen ollen hänen tutkimus on pian valmis ja me lähdemme Balfonheimistä. Odotan kovasti että tapaamme taas. En malta odottaa että pääsen taas taivaale seikkailemaan. Ehkä voimme lähteä etsimään seikkailuja yhdesä.

Nähdään pian!

Rakkaudella
Fran

Viera tuijotti kirjoittamaansa tekstiä. Sanoja oli yhä vaikea kirjoittaa, vaikka hän osasi puhua hyvin. Häneltä oli mennyt paljon aikaa lyhyen kirjeen raapustamiseen, mutta ehkä hän oppisi nopeammaksi, kun jaksaisi harjoitella. Kirjoittaminen sujui nyt jo paremmin kuin aluksi. Oli suorastaan ihme, ettei Balthier ollut hermostunut opettaessaan vieraa lukemaan ja kirjoittamaan.

Fran taitteli kirjeen ja sulloi sen kuoreen, jonka päälle vielä kirjoitti huolellisesti Penelon nimen ja nykyisen osoitteen. Oli mukavaa, että Vaanilla ja Penelolla oli nykyisin asunto. Ennenhän nämä olivat asuneet kadulla ja selviytyneet päivittäisestä elämästä auttelemalla erästä kauppiasta ja varastamalla sen, mihin rahat eivät riittäneet. Kumpikin oli menettänyt perheensä sodassa, kuulemma monet lapset olivat.

Onneksi sota oli nyt vihdoin ohitse. Ehkä heidän elinaikanaan sitä ei enää puhkeaisi. Ikuiseen rauhaan Fran ei jaksanut uskoa, sillä sotiminen ja valloittaminen tuntuivat olevan ihmisillä verissä. Nyt kaikki kuitenkin muistivat, miten kamala asia sota oli, joten aseita ei nostettu pikkujuttujen takia. Lisäksi Ashe ja Larsa olivat ystäviä, ainakin melkein, ja Rozzarrian Al-Cid oli mieltynyt Asheen, joten ehkä sodan vaaraa ei siksikään ollut.

Fran nousi ja kävi ilmoittamassa Balthierille vievänsä kirjeen aerodomeen. Mies huitaisi kädellä merkiksi, että oli kuullut, muttei nostanut katsettaan kirjasta. Sen sijaan tämä alkoi kiireesti kirjoittaa jotain paperinpalalle. Viera ei voinut olla hymyilemättä. Sillä hetkellä mies näytti enemmän tiedemieheltä kuin ilmapiraatilta.

Kävelymatka kaupungin halki oli rauhallinen, samoin aerodome. Fran vei kirjeen tiskille, jolle toimitettiin kaikki lähtevä posti. Virkailija jäi katsomaan häntä hetkeksi.
”Etkö sinä olekin se, joka taisteli Clemmonin kanssa?” nainen kysyi yllättäen. Fran kohotti kulmiaan, juorut totisesti levisivät nopeasti tässä kaupungissa.
”Olin paikalla”, Fran totesi.
”Hurjaa. Kuulin, että se mies sieppasi Balthierin lapsen… en tiennyt, että hänellä on lapsia. Toisaalta kun tietää, millaista elämää hän tapasi viettää aiemmin, minun ei pitäisi olla hämmästynyt. Sitten kuulin, että Balthier lähti vierapartnerinsa kanssa hakemaan lasta takaisin”, nainen selitti. ”Hetkinen… onko lapsi teidän yhteinen? Minä olen kuullut, että…”
”Ei, eikä hän ole Balthierinkaan”, Fran korjasi. Juorut levisivät ja vääristyivät vielä samalla.
”Eikö? Miksi te sitten lähditte pelastamaan tyttöä?”
”Hän on Balthierin ystävän, meidän ystävämme tytär”, viera kertoi.
”Todellako? No, te olitte kyllä rohkeita. Clemmon on niin pelottavan näköinenkin, että minä en ikinä uskaltaisi vastustaa häntä. Katso nyt tuota kuvaa, kamala arpi!” Nainen viittoi seinällä roikkuvan julisteen suuntaan. Elza oli antanut kiinnittää niitä ympäri kaupunkia. Kuva ei vastannut täysin todellisuutta, mutta Clemmon oli helppo tunnistaa kasvoja halkovasta arvesta.

Ei ollut kummallista, että koko kaupunki puhui Clemmonista. Sen sijaan Franista oli outoa, että myös hän ja Balthier olivat puheenaiheena. He olivat kuitenkin vain ilmapiraatteja ilmapiraattien joukossa, eivät erityisiä. Heillä oli liuta tuttuja, mutta viera ei olisi luokitellut heitä kuuluisiksi. He eivät olleet pitäneet meteliä osuudestaan sotaan, koska he olivat nimenomaan halunneet välttää juoruilun.

Nyt tämä nainen kuitenkin tunnisti heidät. Toki nainen tiesi Franin, sillä viera kävi säännöllisesti viemässä kirjeitä Penelolle.

”Mistä sinä tunnet Balthierin?” Franin oli pakko kysyä.
”No, olenhan minä nähnyt hänet Whitecapessa useinkin”, nainen naurahti. ”Tosin enää hän ei käy siellä yhtä ahkerasti kuin ennen. Minä ja ystäväni tapasimme arvailla, kenet hän ottaa mukaansa illan päätteeksi. En olisi itsekään pannut pahakseni, mutta taidan olla liian tavallinen hän makuunsa.”

Fran ei tiennyt, mitä sanoa. Balthierin menneisyydestä tuntui aina vain paljastuvan lisää asioita, joista mies ei ollut muistanut mainita. Toisaalta kyllä viera tiesi miehen maineesta naistennaurattajana, mutta oli konkreettisempaa kuulla naisen puhuvan siitä.

”Jotkut sanovat, että Balthier on asettunut aloilleen sinun kanssasi. Toiset epäilevät, että olet lumonnut hänet jollain vierataialla”, nainen jatkoi. ”Vierat osaavat kuulemma keittää lemmenjuomaakin. Sen avulla he… tai siis te houkuttelette miehiä kyliinne, koska omassa rodussanne ei ole miehiä ollenkaan. Onko se totta?”
”Ei”, Fran vastasi. ”Eikä lemmenjuomia ole mahdollista valmistaa. Voit keittää juomaa, jolla saat miehen himot nostettua, mutta ei ole mitään takeita, kenestä hän kiinnostuu.” Oli järkyttävää, millaisia kuvitelmia ihmisillä oli vieroista. Fran olisi toki voinut kertoa naiselle totuuden, mutta aina tulisi eteen uusia ihmisiä uusine ennakkoluuloineen. Maailman muuttaminen vieraystävällisemmäksi näytti olevan mahdoton tehtävä.
”Voiko? Tiedätkö sinä reseptin? Oletko kokeillut sitä Balthieriin?” nainen uteli. Varsinainen juorukello. Eikö tällä ollut parempaa tekemistä?
”En, mutta varmasti löydät torilta jonkun vanhan eukon, joka kertoo ohjeen sinulle”, Fran tuhahti.
”Ei tarvitse olla noin ylimielinen.”
”En minä ole. En vain tiedä, miten se juoma valmistetaan. Olen vain lukenut siitä, mutta se ei kiinnostanut minua niin paljon, että olisin jaksanut ottaa tarkemmin selvää.”
”Niin, eihän sinulla varmasti kyllä ole tarvettakaan.”
”No…” Sanat tuntuivat pakenevan, eikä Fran edes halunnut kertoa naiselle mitään. Tämä vaikutti olevan liian utelias. Ennen he olivat vaihtaneet keskenään vain pari sanaa, mutta nyt nainen olikin yhtäkkiä kiinnostunut hänen asioistaan. ”Minun täytyy mennä. Nähdään taas!” viera huikkasi ja kiirehti pois naisen luota.

Kaupungilla tai ainakin Whitecapessa siis juoruttiin. Fran ei ollut iloinen uutisesta, mutta asialle ei voinut tehdä oikein mitään. Juoruja vastaan oli lähes mahdoton taistella, sen hän muisti jo aiemmista kokemuksistaan. Kun N´edra oli alkanut juoruta hänestä, muut nuoret olivat varauksetta uskoneet tämän tarinan. Totuudella ei ollut ollut merkitystä. Toisaalta Fran ei ollut edes yrittänyt kertoa sitä. Hän ei ollut ehtinyt avata suutaan ajoissa, sillä hän oli ollut niin järkyttynyt.

”N’edra ei enää puhu sinulle”, Aéryn enemmänkin kysyi kuin totesi.
”Ei.”
”Hän kertoi meille… Minulle ja Bhnnille. Minä… ymmärrän kyllä. Toinen siskoni, hän on samanlainen. Hänellä on eräs ystävä, joka on tavallaan enemmän kuin ystävä. Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. N’edra ei kuitenkaan ole sellainen ja tekosi järkytti häntä. Älä ole hänelle vihainen. Yritin saada häntä ymmärtämään, ettet tarkoittanut mitään pahaa, että sinä vain välität liikaa”, Aéryn puhui kauheaa vauhtia. Vaikutti siltä, että hän oli halunnut sanoa sanottavansa jo vuoden päivät sitten, muttei ollut uskaltanut. ”Haluan vain sanoa… älä jää suremaan N’edraa. Tulee toisia tyttöjä, löydät samanlaisia. Heitä on paljon, he eivät vain pidä itsestään meteliä. Voin ehkä auttaa sinua myöhemmin. Kysellä siskoltani ja niin poispäin.”

 

Vanha muisto vihlaisi edelleen. Fran oli vain lähtenyt mukaan, kun N´edra oli tehnyt aloitteen. Varmasti kaikki oli johtunut Hehkusta, muuta selitystä ei ollut. Tuntui silti edelleen julmalta, että hänen paras ystävänsä oli kääntänyt selkänsä hänelle. Tosin kun he olivat 50 vuotta myöhemmin kohdanneet Franin palatessa lyhyelle vierailulle entiseen kotikyläänsä, N´edra oli pyytänyt anteeksi. Mennyttä ei vain silti voinut muuttaa.

Fran puisteli päätään. Ei ollut syytä vajota vanhoihin muistoihin, hän ei halunnut ajatella menneisyyttään, sillä hyvätkin muistot satuttivat liikaa. Hän kaipasi kotiinsa, vaikka tiesi, ettei paluuta ollut. Ja vaikka Jote olisi tarjonnut mahdollisuutta, Fran ei olisi tarttunut siihen. Hän oli aikaa sitten ymmärtänyt, että hänen paikkansa oli Ivalicessa Balthierin rinnalla.

Ei ollut väliä, mitä muut juorusivat piraattikaksikosta. He tiesivät itse totuuden, eikä heillä ollut hävettävää. Fran hymyili, hänen olisi jo tähän ikään mennessä pitänyt oppia olemaan välittämättä muiden mielipiteistä.

”Kuulin hieman juoruja”, viera aloitti, kun astui sisälle asuntoon. Hän käveli yhä työpöydän ääressä istuvan piraatin luokse.
”Niinkö?” mies kysyi. ”Sinä varmaan haluat kuulla tämän jutun.”

Viera räpäytti silmiään. Hän oli valmistautunut kertomaan Balthierille kuulemansa jutut, mutta mies ei ollutkaan kiinnostunut. Sen sijaan tällä oli hänelle jotain kerrottavaa. Nainen istahti sängylle ja jäi odottamaan. Hänen tarinallaan ei ollut kiire, kenties Balthier oli saanut vihdoin jotain selville.

Mies käänsi yhden sivun Grimoiresta taaksepäin ja ryhtyi lukemaan ääneen: ”’Kun Occuriat vielä asuttivat Ivalicea, eli myös mies nimeltä Feolthanos. Hän oli aegylien arvostettu johtaja. Tuohon aikaan myös aegylit asuivat vielä Ivalicessa yhtenä muiden kansojen joukossa.’”
”Aegylit?” Fran toisti. Hän ei muistanut kuulleensa sanaa aiemmin.
”Siivellinen kansa”, Balthier vastasi ja näytti kuvaa kirjasta. Siinä oli mies, jonka selässä olivat valtavat mustat siivet. ”Tässä kerrotaan, että Feolthanos rakastui vieraan. Aluksi he tapailivat salaa, mutta lopulta viera hylkäsi kylänsä, koska ei voinut saada ylipapittarelta hyväksyntää suhteelleen.”
”Viera, joka muutti taivaalle”, Fran mutisi. ”Olen kuullut tarinan! Sitä kerrottiin meille varoittavana esimerkkinä, mutta minua se kiehtoi aina. Kyseinen viera oli lähtenyt vaeltamaan kylästään kauemmas kuin olisi saanut mennä ja tavannut ihmismiehen. Tämä mies oli vietellyt vieran ja ohjannut naisen ajatukset pois oikealta polulta. Mies ei kunnioittanut Metsää vaan rakasti taivasta. Lopulta viera karkasi kylästään ja pakeni taivaalle miehen kanssa. Hän hylkäsi Metsän, ja Metsä katkaisi siteensä häneen, häntä odotti enää vain ikuinen kärsimys eristyksissä Jumaluudesta.”
”Ilmeisesti tuo mies ei ollut ihminen vaan aegyl”, Balthier totesi.
”Niin. Kun muutin Ivaliceen, aloin uskoa, että se mies oli ilmapiraatti”, Fran naurahti. ”Varsinkin sen jälkeen, kun tapasin sinut.”

Balthier kohotti katseensa kirjasta ja hymyili. ”No, sinähän karkasit minun kanssani taivaalle. Sinusta voitaisiin kertoa samanlaista tarinaa.”
”Luulen, että Mjrn saattaa kertoakin lapsilleen”, Fran huokaisi. Päivä tuntui olevan täynnä muistoja menneisyydestä.
”Ehkä, ja ehkä joku muukin voi kertoa joskus”, Balthier hymähti.
”Kuka?” Fran kummasteli.
”Jaa-a, haluatko kuulla loput tarinasta?” piraatti vaihtoi puheenaihetta. Odottamatta vastausta tämä jatkoi selitystä: ”Feolthanos meni naimisiin vieran kanssa ja he saivat useita lapsia. Myöhemmin heidän jälkeläisiään alettiin kutsua feolvieroiksi. Heidät tunnistaa siitä, että heidän korvansa ovat lyhyemmät kuin puhdasrotuisten vierojen.”
”Olen kuullut heistäkin”, Fran huomautti. ”Meille kerrottiin, että epäpuhtailla jälkeläisillä on niin lyhyet korvat, että ne on helppo piilottaa. He käyvät ihmisistä, jos piilottavat korvansa. Heidän korvansa eivät kuule Vihreää sanaa, eivät ole koskaan kuulleetkaan. Sen takia heitä kutsutaan Karkotetuiksi. Metsä ei huolisi heitä lapsikseen, eikä yksikään vierakylä asukkaikseen. Sitä en tiedä, onko heillä siivetkin. Sanotaanko sitä?”
”Ei ole. Tarina jatkuu vielä, kuuntele loppuun saakka”, Balthier vastasi. ”Feolthanos joutui riitoihin Occurioiden kanssa, minkä takia hän johdatti aegylit Lemurésin purvamalle. Occuriat olivat niin vihaisia, että sulkivat koko purvaman, ettei kukaan enää löytäisi sitä eivätkä aegylit voisi paeta sieltä.”
”Siksi sitä ei ole löydetty”, Fran totesi. ”Luulen kyllä, ettet sinäkään pysty löytämään sitä. Olen pahoillani, Balthier.”
”Sinusta on tullut huono kuuntelija”, piraatti naurahti ja painoi sormen vieran huulille. ”Ei sanaakaan, ennen kuin pääsen loppuun, onko selvä?”

Fran nyökkäsi. Hän myönsi olevansa malttamaton, mutta tarina oli todella kiinnostava ja herätti paljon kysymyksiä.

”Tämän mukaan Feolthanos jätti Ivaliceen avaimet, joiden avulla voi löytää Lemurésin. Avaimet on piilotettu Glabadosin kätköön”, Balthier jatkoi. ”Se tarkoittaa, ettei legenda ole tarua. Kätkö on olemassa.”

Balthier oli hetken hiljaa, mutta Fran ei sanonut mitään. Hän odotti, aikoiko mies vielä jatkaa tarinaa. Hän myös mietti, mahtoivatko feolvierat yhä asua Ivalicessa vai olivatko nämä kuolleet sukupuuttoon. Fran tapaisi mielellään karkotetun vierarodun, jos se suinkin olisi mahdollista.

”’Kätkö on piilotettu Ivalicen korkeimmalle paikalle’”, Balthier lisäsi vihdoin. ”Niin tässä lukee sanasta sanaan.”
”Ivalicen korkeimmalle paikalle”, Fran toisti. Ivalicella oli paljon vuoria, mutta vieralla ei ollut aavistustakaan, mikä niistä oli kaikkein korkein. ”Se kuulostaa loogiselta. Feolthanos oli mies, joka rakasti taivasta, joten hän halusi jättää vihjeensä, avaimensa, mahdollisimman lähelle sitä, mutta kuitenkin paikkaan, josta hänen perheensä voisi ne löytää.”
”Aivan”, Balthier myönsi. ”Nyt myös me voimme löytää avaimet.”
”Voimmeko? Tiedätkö sinä, mikä on Ivalicen korkein vuori?” Fran kysyi.
”En, mutta minun ei tarvitsekaan”, piraatti naurahti.

Fran ei ymmärtänyt. Eivät he voisi löytää Kätköä, jos he eivät löytäisi oikeaa vuorta. Heidän täytyisi koluta loputon määrä vuoria läpi, siinä menisi ikä ja terveys.

”Fran, montako purvamaa on jäljellä?” piraatti huomautti kiusoittelevaan sävyyn.
”Yksi”, viera vastasi. ”Kaikki muut ovat pudonneet, koska ihmiset ovat louhineet niistä kaiken magisiitin.”
”Melkein oikein. Kaksi on oikea vastaus. Lemurés on yhä piilossa katseiltamme, mutta…”
”Bervenia leijuu edelleen taivaalla!” Fran huudahti. ”Silloin Kätkön täytyy sijaita Bervenian korkeimmalla kohdalla.”

Balthier nyökkäsi. Miehen kasvot suorastaan hehkuivat lapsellista intoa. Fran pohti, millaista oli tajuta, että legenda ei ollutkaan legenda. Tunteen täytyi olla hieno. Balthier todistaisi pian vanhan tarun todeksi.

”Sinusta tulee vielä kuuluisa”, viera hymähti miehelle. Tämä kohautti olkapäitään.
”En välitä kuuluisuudesta. Lemurésin avainten sanotaan tarjoavan yhteyden ikuisuuteen. Se on aarre, jonka arvoa ei voi mitata”, piraatti pohdiskeli. ”Se on se, mitä olen etsinyt.”
”Yhteys ikuisuuteen?” Fran toisti. Hänestä ajatus ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Occuriat olivat olleet yhteys johonkin ikiaikaiseen, eikä viera ollut pitänyt näistä. Jos taas yhteys ikuisuuteen tarkoitti ikuista elämää… No, sekään ei ollut välttämättä tavoittelemisen arvoista.
”Ei. Tarkoitan, että se on sitä arvokkaampaa, mitä olen etsinyt”, mies vastasi. Fran jäi tuijottamaan tätä, hän ei nyt ymmärtänyt. ”Näyttää siltä, että minun aika palauttaa kuningattarellemme hänen sormuksensa.”

Mustasukkaisuuden pistos vihlaisi Frania. Hän muisti tilanteen varsin hyvin. Koko joukko oli piilotellut vastarinnan asunnossa Rabanastren alakaupungissa. Ashe oli halunnut lähteä etsimään garifeja, mutta Balthier ei ollut suostunut siihen ilman palkkiota.

”Haluat siis korvauksen vaivoistasi?”Ashe tiedusteli piraatilta.
”Suoraan asiaan. Pidän siitä. Korvaus kuulostaa oikein hyvältä”, Balthier totesi.

Mies katseli ympärilleen huoneessa ja jäi lopulta tuijottamaan Ashea. Fran ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt reagoida. Mitä mies oikein aikoi prinsessalta pyytää? Viera ei välttämättä halunnut edes tietää.

”Miten olisi tuo sormus?” Balthier tiedusteli ja osoitti Ashen pöydän päälle asetettua vasenta kättä. Nainen katsoi alaspäin ja jäi tuijottamaan vasenta nimetöntään järkyttyneenä.
”Tämäkö?” Ashe kysyi näperrellen sormustaan. Jos Franilta kysyttiin, piraatti oli juuri esittänyt kohtuuttoman vaatimuksen. ”Eikö ole mitään muuta?”
”Kukaan ei pakota sinua”, mies totesi huolettomasti.

Balthier ja Ashe tuijottivat toisiaan. Naisen silmissä kipunoi viha, kun tämä vihdoin veti valkokultaisen sormuksen pois nimettömästään ja pudotti sen Balthierin ojennetulle kädelle. Mies oli ollut jo melkein varma, että Ashe olisi kieltäytynyt.

”Annan sen sinulle takaisin, kunhan löydän jotain arvokkaampaa”, Balthier lupasi ja sujautti sormuksen taskuunsa.

Ashe tuhahti miehelle. Hän kääntyi ympäri ja marssi ulos huoneesta. Hetken päästä makuuhuoneen ovi kolahti kuuluvasti kiinni naisen perässä.

”Mitä tarkoitit ’jollakin arvokkaammalla’?” Vaan tiedusteli Balthierilta.
”Vaikea sanoa. Tiedän sitten, kun se tulee vastaan”, Balthier vastasi.

 

Fran yritti työntää muiston mielestään, hänellä ei ollut enää pelättävää. Balthier oli valinnut hänet, ei Ashea. Oli vain hyvä, että mies palauttaisi sormuksen tulevalle kuningattarelle, sillä silloin side näiden kahden väliltä katkeaisi lopullisesti. Ei olisi enää mitään odotettavaa.

Miksi Frania sitten kylmäsi, kun hän edes ajatteli asiaa?

”Mikä sinulle tuli?” Balthier kysyi ja siirsi kirjan pöydälle. Fran vilkaisi miestä eikä tiennyt, mitä sanoa. Hän tunsi itsensä typerykseksi, mutta ei voinut pelolleen mitään. ”Hei, minä voin jättää sormuksen Vaanille ja käskeä häntä toimittamaan sen eteenpäin… jos sinua noin paljon häiritsee.”

Viera katsoi miestä hämmästyneenä. Tämä oli onnistunut kerrankin tulkitsemaan häntä oikein ja sanonut juuri oikeat sanat. Nainen hymyili piraatille, hänen olonsa tuntui heti paremmalta.

”Kiitos”, nainen mutisi hiljaa.
”Kuninkaalliset linnat eivät ole minun juttuni, joten pelkkä ajatuskin visiitistä tympäisee”, Balthier kuittasi. ”Mutta mitä sinä kuulit kaupungilla?”

Glabadosin kätkö: Luku IX

Juonittelua

Balthier käänsi katseensa vieraan, joka seisoi liikkumattomana. Vain naisen korvat kääntyilivät kuin tämä olisi yrittänyt tavoittaa kaikki mahdolliset lähiympäristön äänet. Kenties tämä yrittikin. Piraatti pyrki karistamaan huolen mielestään. He olivat olleet tukalissa tilanteissa ennenkin ja selvinneet niistä tavalla tai toisella. Hänen pitäisi nyt vain uskoa Franiin.

”Mutta Clemmon, sopimus koski vain Balt-”
”Tuki turpasi! Minä otan vieran, jos haluan!” Clemmon ärjäisi Samille. Miehen ääni kaikui seinistä ja toistui useaan kertaan.

Tieto yllätti Balthierin. Hän oli kuvitellut Elzan vihaavan häntä ja Frania tasapuolisesti. Ilmeisesti punapää vihasi häntä reilusti enemmän, jos oli kerran solminut sopimuksen päästäkseen eroon nimenomaan hänestä.

”Sinä et koskekaan minuun, ellen anna lupaa siihen”, Fran ilmoitti arpikasvoiselle miehelle.
”Minä voin koska tahansa ampua Balthierin, ja Bren voi tappaa tytön käskystäni”, Clemmon huomautti. ”Sam!”
”Viimeksi tuo eukko-!”
”Zodiark, mikä nynny sinusta on tullut?!” Clemmon karjui.

Sarah nosti päätään ja alkoi kiljua niin, että seinät raikuivat. Tyttö potki ja hakkasi Breniä, alkoi näyttää siltä, että miehellä oli vaikeuksia pitää tätä kiinni. Balthier toivoi, ettei tämä satuttaisi tyttöä, mutta oli samalla tyytyväinen lapsen aiheuttamaan hämminkiin. Ehkä hän saisi pian tilaisuuden toimia, jos muut keskittyisivät hetkeksi tyttöön.

Sam lähti kohti Frania. Balthier harkitsi hetken tähtäimen siirtämistä karpaasiin, mutta arveli sitten Clemmonin olevan suurempi uhka. Niin kauan kun he molemmat tähtäsivät toisiaan, heillä oli yhtäläinen riski tullut tapetuksi. Jos Balthier siirtäisi tähtäimensä, Clemmon luultavasti ampuisi hänet siihen paikkaan.

Fran ei edelleenkään liikkunut. Ainoa, joka yritti livahtaa tilanteesta, oli riehuva Sarah, joka ei kaikesta sätkimisestä huolimatta ollut onnistunut karkaamaan Brenin otteesta. Balthier pohti, olisiko hänellä mahdollisuus tappaa Clemmon, ennen kuin tämä tajuaisi vetää liipaisimesta. Toisaalta hän ei halunnut tappaa toista miestä. Ehkä asekäteen ampuminen riittäisi. Oli kuitenkin mahdollista, että samalla hetkellä, kun hän voittaisi Clemmonin, Bren satuttaisi Sarahia ja Sam kävisi Franin kimppuun. Fran ehkä vielä pärjäisi, mutta pikkutytöllä ei ollut mahdollisuuksia aikuista miestä vastaan.

Zodiark! Loppupelissä kaikki oli Balthierin syytä. Jos hän ei olisi alun perin jättänyt Emílyä Archadesiin, lapsia ei kenties olisi ollenkaan. Tai jos hän olisi nyt myöhemmin jättänyt naisen pääkaupunkiin, Clemmon ei olisi koskaan siepannut Sarahia. Mikä oli oikein ja mikä väärin? Miksei mikään valinta voinut olla helppo? Miksi aina tuli ei-toivottuja seurauksia?

Piraatti puisteli pikaisesti päätään. Hän ei voinut nyt käydä läpi mielen synkkiä syvyyksiä ja jossitella loputtomiin eri vaihtoehtoja. Hän oli valintansa tehnyt eikä voinut niitä enää peruuttaa. Nyt hänen täytyi vain yrittää elää niiden kanssa ja pelastaa Sarah keinolla millä hyvänsä.

Sam ehti Franin luokse. Viera liikahti nopeasti ja paiskasi ison miehen käytävän seinää vasten. Seuraavassa hetkessä nainen oli kyykistynyt ja painanut kätensä lattiaan. Kun tämä sulki silmänsä, lattia alkoi yllättäen täristä.

Balthier horjahti ja löi olkapäänsä seinään. Kipu vihlaisi yllättävän kovaa, hän oli jo luullut käden parantuneen. Vaivaisiko se häntä loppuiän?

Myös muut hoippuivat ja olivat vähällä kaatua. Katosta putosi pari kiveä käytävälle. Sarah kiljaisi ja onnistui potkaisemaan Breniä polveen. Mies puolestaan karjaisi ja irrotti otteensa tytöstä, joka putosi lattialle ja lähti konttaamaan kohti Balthieria.

Kuin hidastettuna Balthier näki Clemmonin suuntaavan aseen kohti karkuun yrittävää tyttöä. Piraatti kohotti oman aseensa uudestaan ja ampui. Laukaus kaikui tilassa, ja Clemmon lennähti taaksepäin. Sarah jäi keskelle käytävää kirkumaan, kun verta läiskähti tytön päälle. Lapsiparka saisi luultavasti ikuiset traumat.

Lattia tärähti kunnolla, ja piraatti oli kaatua. Bren oli jo lennähtänyt selälleen eikä Sam näyttänyt pääsevän ylös seinän vierestä.
”Fran! Lopeta jo, koko paikka vielä romahtaa!” Balthier huudahti. Mies kurottautui Sarahia kohti ja sai tytöstä otteen. ”Fran, nyt!”

Lattia lakkasi tärisemästä, mutta kauempaa kuului rämähdyksiä. Ilmeisesti katosta putosi kiviä käytävälle. Balthier nosti Sarahin syliinsä ja kiirehti Franin luokse. Sam oli jo hyvää vauhtia nousemassa, mutta piraatti potkaisi miestä ohi mennessään. Viera istui lattialla ja näytti olevan puoliksi pökerryksissä.

”Fran, nouse, meidän pitää lähteä”, Balthier sanoi ja tarttui naista käsivarresta vapaalla kädellään. Olkapäätä vihloi ilkeästi. Nyt ei ollut oikea hetki jäädä taistelemaan Clemmonin porukan kanssa. Heidän olisi paettava mahdollisimman nopeasti.

Viera pääsi jaloilleen, mutta tämä oli kalpea kasvoiltaan ja tämän askeleet horjuivat. Ilmeisesti magian käyttö oli vienyt tältä liikaa voimia. Balthier ei ihmetellyt. Hän ei olisi koskaan uskonut, että pelkällä magialla pystyi tärisyttävään valtavankokoista majakkaa. Oli suorastaan ihme, että Fran edes kykeni nousemaan. Piraatti tunsi tutun huolen painavan mieltään, hänen ei olisi pitänyt antaa vieran tulla mukaan, ei ainakaan sisälle asti. Toisaalta ilman Frania tilanne olisi saattanut olla vielä paljon pahempi. Miehen oli myönnettävä itselleen, että vaikka naisen mukanaolo vaivasi häntä, tästä oli myös paljon apua.

”Kupooh!” Nono lennähti käytävälle. Moogle näytti hätääntyneeltä singahtaessaan Balthierin ohitse häiritsemään Samia ja Breniä sekä kiroilevaa Clemmonia, joka oli päässyt jaloilleen. Arpikasvoisen toinen käsivarsi roikkui hervottomana, ja veri valui pitkin tämän hihaa, mutta siitä huolimatta tämä näytti halukkaalta taisteluun.

Balthier nosti Franin käsivarren hartioilleen ja tarttui naista vyötäröltä. Hän lähti suuntaamaan käytäviä pitkin hissille, vaikkei olisi halunnut jättää Nonoa jälkeen. Kun hän pääsi vesipatsasta kiertävälle käytävälle, hänen takaansa kuului romahdus. Piraatti tunsi vanteen puristuvan sydämensä ympärille. Nono saattoi olla ärsyttävin moogle, jonka hän oli koskaan tavannut, mutta pieni mekaanikko oli hänen hyvä ystävänsä.

Mies raahasi Franin ja Sarahin hissille ja päästi nämä. Fran hengitti raskaasti, mutta ei näyttänyt olevan kuolemankielissä.
”Menkää ylös. Minä menen hakemaan Nonon”, piraatti ilmoitti. Sarah nyökkäsi vakavana. Tytöstä näki, että tätä pelotti, mutta tämä pysytteli yllättävän urheana. Balthierin teki pahaa katsella lasta, jonka poskella oli verta. Yhdenkään lapsen ei olisi pitänyt kokea mitään tällaista.

Balthier ryntäsi takaisin oviaukolle, josta oli juuri tullut ulos. Hän ehti juosta vain vähän matkaa, kun jo melkein törmäsi Nonoon, joka heitteli seinäkiviä käytävään. Oikeastaan ei voinut puhua heittämisestä, sillä moogle ei koskenut kiviin. Ne vain liukuivat pois paikoiltaan ja lensivät mooglen osoittamaan suuntaan. Käytävältä kuului raskaita kirouksia.

”Nono?” Balthier henkäisi.
”Minä en pidä heistä, kupo!” moogle ärähti.
”Meidän pitää mennä. Sarah ja Fran täytyy saada ulos täältä”, piraatti huomautti.
”Kupoh”, Nono vastasi ja kohotti molemmat kätensä. Hetkeä myöhemmin käytävän katto romahti parivaljakon edestä.

”Et ole koskaan kertonut olevasi maagi”, Balthier totesi, kun hän ja Nono lähtivät hissille. Oli parempi pitää kiirettä, sillä käytävästä saattoi päästä myös toista kautta pois.
”En minä ole, kupo. Moogleilla on vain omia kykyjään”, Nono selitti. ”Ihmiset tekevät minut surulliseksi, kupo. Miksi pitää tehdä pahaa, popo?”
”Jotkut ihmiset vain ovat typeryksiä”, Balthier kuittasi. Hän ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Nono oli aiheesta murheissaan. Ihmiset tekivät paljon pahoja asioita, aiheuttivat sotiakin. Mooglejen ei tiedetty koskaan aiheuttaneen mitään sellaista. Nuo pienet olennot olivat tunnettuja vain ahkeruudestaan ja taitavuudestaan tekniikan parissa. Itse asiassa Balthier ei ollut ikinä kuullut mooglesta, joka olisi edes rikkonut lakia. Hänen tietääkseen jopa piraattimooglet olivat äärimmäisen kunniallisia.

Fran ja Sarah odottivat hissin luona, kun Balthier ja Nono saapuivat paikalle. Piraatti oli tyytymätön näkyyn, muttei viitsinyt alkaa väitellä asiasta. Yhdessä kaikki neljä lähtivät ylös. Fran nojasi voipuneena hissin seinään.

”Mikä Franilla on?” Sarah kysyi, kun he olivat päässeet ylempään kerrokseen. Balthier nosti tytön uudestaan syliinsä ja vilkaisi vieran suuntaan.
”Jaksatko kävellä?” mies tiedusteli naiselta. Fran nyökkäsi. Tämä näytti väsyneeltä, mutta pysyi jaloillaan.

Alhaalta kantautui ryminää ja lattia tärähti jälleen. Balthier jäi katsomaan Frania, joka puisteli päätään. Tällä kertaa nainen ei ollut asialla. Piraattia ihmetytti vieläkin, mitä tämä oikein oli tehnyt. Mies oli kerran aiemmin nähnyt vieran käyttävän maaelementin magiaa, mutta silloin Hennen kaivokset olivat melkein sortuneet heidän niskaansa. Fran oli sanonut, ettei hallinnut kyseistä magian haaraa erityisen hyvin. Oliko viera silti rohjennut yrittää sitä nyt? Mitään muutakaan selitystä Balthier ei keksinyt.

”Kupo, taisin aiheuttaa liikaa vahinkoa!” Nono huudahti ja lähti lentämään kohti ovea. Balthier odotti, että Fran pääsi hänen edelleen, ja kiirehti sitten muiden perässä ulos.

Aurinko helotti korkealla taivaalla, kun joukko vaelsi alas pitkiä portaita. Franin olo näytti kohenevan silmissä, kun tämä pääsi ulkoilmaan, mutta nainen oli edelleen väsyneen näköinen. Toisaalta Balthier ei ihmetellyt. Yöunet olivat viime aikoina jääneet niin heikoiksi, että kaiken järjen mukaan heidän ei olisi pitänyt kummankaan olla enää edes hereillä.

”Haluatko kertoa, mitä tapahtui, Sarah?” mies kysyi tytöltä, joka nuokkui hänen olkapäätään vasten.
”Minä en tiedä…” tyttö sopersi. ”Minä menin nukkumaan ja sitten heräsin ilmalaivassa. Ne rosvot toivat minut tänne ja sanoivat odottavansa, että sinä tulet. Ja sitten minä purin sitä yhtä, kun se kutsui sinua rumilla nimillä.”
”Satuttivatko he sinua?” Balthier kysyi. Sarah puisteli päätään. Tyttö näytti itkuiselta ja väsyneeltä. ”Olet turvassa nyt. En anna enää kenenkään viedä sinua äidiltäsi.”

Sarah nyökkäsi taas. ”Ran-setä on paras. Minustakin tulee vielä ilmapiraatti ja sitten annan kyytiä likaisille lurjuksille. Laitan Tynen vetämän ne kölin ali. Tynestä tulee merirosvo.”
”Se on oikein”, Balthier naurahti.

Loppumatka alas sujui hiljaisissa merkeissä. Autio kylä ei näyttänyt yhtään miellyttävämmältä päivänvalossa kuin aamunsarastuksessakaan. Balthier tunsi vihaavansa koko saarta. Hän olisi voinut epäillä Clemmonin valinneen paikan juuri siksi, ellei hän olisi ollut varma, ettei konna voinut tietää hänen henkilökohtaisista patoumistaan paikkaa kohtaan. Hän oli suorastaan helpottunut, kun pääsi Potin ohjaimiin ja suuntaamaan pois saarelta.

Sarah nukahti lentomatkan aikana Franin syliin. Sitä ennen tämä oli ollut hyvin hiljainen. Saattoi olla, että lapsi oli vain väsynyt, mutta Balthier epäili, että tällä oli pikemminkin paljon mielessään. Clemmon olisi voinut hoitaa asiat miesten tavoin eikä vetää viattomia mukaan juoniinsa.

”Oletko sinä kunnossa?” piraatti kysyi vieralta, kun Nono oli kadonnut konehuoneeseen.
”Olen, mutta en enää koskaan halua mennä Pharoksen majakkaan”, Fran vastasi.
”Mitä tapahtui? Se taika, jota sinä käytit… vaikutti siltä kuin koko torni olisi ollut romahtamassa.”

Fran oli pitkään hiljaa, ennen kuin vastasi. Nainen näytti pohtivan, harkitsevan sanojansa hyvin tarkkaan.
”Minä oikeastaan toimin vaiston varassa. Siellä ei ollut juuri elementtejä, joita käyttää. Yritin tavoittaa maata, saada sitä järisemään, mutta koska kivet tulevat maasta ja torni on kiveä…” viera vaikeni hetkeksi ja jäi taas miettimään. ”En osaa selittää kunnolla. Minusta tuntui siltä, että torni imi minusta energiaa ja kuitenkin samalla teki magiasta voimakkaampaa. Siinä paikassa on jotain hyvin pelottavaa.”
”Luuletko, että meidän Esperimme ovat siellä? Nehän katosivat, kun olimme siellä viimeksi”, Balthier kysyi. Toisaalta Belias oli ilmestynyt Bahamutin putoamisen jälkeen viemäreihin. Vaikutti siltä, että peto liikkui nyt vapaana, ja jos se oli vapaa, luultavasti muutkin Esperit olivat. Piraatti ei tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia.
”En tiedä. En vaistonnut niitä, mutta kenties niitä ei voi vaistota, jos ne eivät itse sitä halua”, Fran vastasi. ”Epäilen ennemmin, että torni on lumottu tai kenties siellä on edelleen osa Aurinkokristin voimasta.”

Piraatti nyökkäsi. Majakassa oli jotain outoa. Tosin se saattoi olla ajalta, kun Occuriat vielä asuttivat Ivalicea, joten se saattoi sisältää salaisuuksia, joita ihmismieli ei edes pystynyt käsittämään. Siinä oli kieltämättä jotain samanlaista kuin Giruveganissa, jotain yhtä ahdistavaa.

Salaa Balthier toivoi, että Clemmon jäisi loukkuun torniin. Toisaalta hän tiesi, että sellainen toive oli väärin. Hän ei vain halunnut, että arpinaama ahdistelisi Emílyä ja lapsia. Jos Clemmon selviäisi Pharoksesta, mikään ei taannut, ettei tämä yrittäisi uudestaan käydä Balthierin läheisten kimppuun.

~o~

”Äiti!” Sarah huusi ja ryntäsi Emílyn käsivarsille, kun piraatit palasivat naisen luokse. Emíly rutisti tytön itseään vasten ja keinutti tätä pitkään, ennen kuin työnsi tämän käsivarren mitan päähän tarkastellakseen lastaan.
”Verta? Oletko sinä kunnossa? Satuttiko se mies sinua?” Emíly parahti.
”Ei, mutta minä purin sitä”, Emíly ilmoitti ja halasi äitiään uudestaan.
”Hänestä tulee vielä hyvä piraatti”, vieras ääni huomautti.

Balthier irrotti katseensa äidistä ja tyttärestä. Hän ei ollut uskoa silmiään, kun näki Elzan kävelevän eteiseen kaksospojat perässään.

”Vauva näyttää nukkuvan”, punapääpiraatti ilmoitti kuin olisi ollut paraskin lastenhoitaja. Emíly nyökkäsi naiselle.
”Kiitos. Sinusta on ollut suuri apu”, tämä sanoi. Balthierista tuntui, että joku olisi juuri pudottanut hänet ilmalaivan kyydistä. ”Kiitos myös teille. En voi koskaan korvata tätä, te toitte Sarahin takaisin. Minä olen teille elämäni velkaa”, Emíly jatkoi osoittaen tällä kertaa sanansa Balthierille ja Franille.
”Me teimme vain sen, mitä pitikin”, Fran vastasi.
”Lupasin suojella sinua ja lapsia eikä minulla ole tapana rikkoa lupauksiani”, Balthier täydensi yhä hämmentyneenä.
”Sinun on paras pysyä sanassasi”, Elza tuhahti kauempaa.
”Mitä sinä itse asiassa edes teet täällä?” piraatti ärähti.
”Minun tekemiseni eivät kuulu sinulle!”
”Ran, älä viitsi. Ei lasten kuullen, heillä on ollut tarpeeksi kamalaa muutenkin”, Emíly pyysi.

Balthier huokaisi. Emíly oli oikeassa. Hän halusi selvittää asiat Elzan kanssa, mutta nyt ei ollut oikea hetki… tai ainakaan oikea paikka. Lasten ei tarvinnut joutua kuuntelemaan aikuisten riitelyä. Sarah oli kokenut kovia ja varmasti tämän veljetkin olivat olleet kauhuissaan.

”Minä haluan puhua kanssasi, jos se vain sopii arvon piraattihallitsijalle”, mies pakottautui sanomaan mahdollisimman rauhallisesti. ”Ulkona.”
”Hyvä on. Kaiketi minun on kuunneltava, mitä kansalaisella on sanottavanaan”, Elza puuskahti. Nainen marssi ovelle ja hymyili vielä pikaisesti Emílylle, ennen kuin poistui asunnosta.
”Haluatko, että tulen mukaan?” Fran kysyi.
”Minä hoidan tämän. Varmista sinä, että täällä on kaikki kunnossa ja kerro Emílylle, mitä tapahtui”, Balthier vastasi ja seurasi Elzaa ulos talosta.

Elza odotti kadunvarressa ja naputti mukulakivetystä saappaallaan. Naisen kasvoilla oli tympeä ilme.
”En voi uskoa, että viitsit näyttää naamasi täällä sen jälkeen, kun ensin olit aiheuttanut koko sieppauksen”, Balthier ärähti suoraan.
”Minulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa”, Elza väitti.
”Älä viitsi! Olen sietänyt sinua silmissäni, koska minun on pakko, mutta jos käyt läheisteni kimppuun, en jää katselemaan!”
”Minkä takia minä sieppaisin kakaran? Mitä minä siitä hyötyisin?”
”Saisit paistatella Emílyn suosiossa palautettuasi hänet”, Balthier kuittasi. Muuta selitystä hän ei keksinyt. Toisaalta hän ei ymmärtänyt, miksi Elza edes halusi olla Emílyn suosiossa, mutta näytti vahvasti siltä, että niin oli asian laita. Kenties punapääpiraatti vain halusi ärsyttää Balthieria.

”Minä en siepannut tyttöä. Jos olisin siepannut, miten olisin nyt tässä?” Elza huomautti.
”Koska olit ovela ja laitoit Clemmonin asialle”, Balthier tokaisi.
”Mitä? En todellakaan!”
”Hän kertoi sen itse. Olette tehneet sopimuksen.”

Elzan kasvoilla oli niin järkyttynyt ilme, että hetken Balthier melkein uskoi naisen väitteisiin. Oli kuitenkin muistettava, että punapää oli vihannut häntä ensimmäisestä kohtaamisesta asti.

”Se sopimus koskee vain sinua”, nainen myönsi vihdoin. ”Se paskiainen saa maksaa tästä. Minä en vedä viattomia lapsia henkilökohtaisiin kuvioihini.”
”Henkilökohtaisiin? Mitä minä olen ikinä tehnyt sinulle?” piraatti kummasteli. ”Jos tässä on kyse menneisyydestäni –”
”Se voi olla Rikkenille syy vihata sinua. Minulla on omat syyni”, Elza puhahti. ”Sinä olet vienyt nenäni edestä sen, mitä olen halunnut. Alkoi näyttää siltä, ettei minulla ollut mahdollisuuksia, jollen hankkiutuisi eroon sinusta.”

Balthier kohotti kulmiaan, hän ei totisesti tiennyt, mitä oli vienyt Elzalta. Hän ei muistanut, että olisi ryöstänyt naista koskaan. Ehkä tämä oli ollut aikeissa tehdä ryöstöretken johonkin kohteeseen, jonka Balthier oli aiemmin tyhjentänyt. Silti oli kummallista, jos tämä jaksoi vihoitella jostain sellaisesta loputtomiin.

”Anna olla”, Elza puhahti.
”En kysynyt mitään”, Balthier töksäytti naiselle. Hän ei olisi voinut olla enempää pihalla tämän hourimisesta.
”Sovitaanko, että minä jätän sinut rauhaan ja sinä et puutu minun tekemisiini?” punapää ehdotti yllättäen. Mistä nyt tuuli? Elza oli viime aikoina käyttäytynyt erittäin kummallisesti… jopa Elzaksi.
”Niin kauan, kun tekemisiisi ei kuulu minun tai lähipiirini vahingoittaminen”, Balthier vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ei tulisi mieleenikään.”

Balthier ei luottanut naisen sanoihin, mutta nyökkäsi tälle silti. Edes löyhäkin aselepo oli parempi vaihtoehto kuin jatkuva riitely tyhjänpäiväisistä asioista.
”Tämä ei silti tarkoita, että Rikken lakkaisi epäilemästä sinua”, Elza jatkoi.
”Miten te edes tiedätte… hmmm… menneisyydestäni?” Balthier kysyi. Hän ei halunnut käyttää suoraan sanaa ”Tuomari”, koska joku ohikulkija olisi saattanut kuulla heidän puheensa. Balfonheimissä juorut levisivät kulovalkean lailla, joten turhia riskejä ei kannattanut ottaa. Toisaalta hän ei olisi edes halunnut ryhtyä kyselemään Elzalta, mutta hänen oli saatava tietää.
”Clemmon valaisi minua siitä jo ajat sitten.”
”Miten hän tietää siitä?”
”Ilmeisesti hän oli päässyt käsiksi tohtori Cidin papereihin”, Elza tokaisi. Naisen äänestä kuuli, ettei tämäkään halunnut käydä keskustelua. Oli liian omituista puhua melkein normaaliin sävyyn toiselle, kun vihoittelua oli jatkunut jo niin pitkään. ”Pidä mielessäsi, että me tiedämme koko jutun. Jos aiheutat hankaluuksia, emme epäröi hyödyntää tietojamme.”
”Kuinka yllättävää”, Balthier puuskahti. Clemmon oli siis onnistunut penkomaan Cidin kotona enemmän kuin hän oli arvannutkaan. Tämä oli myös mennyt lavertelemaan piraattihallitsijoille… ja ties kenelle muulle. Balthier ei halunnut joutua epäsuosioon Balfonheimissä, hän oli alkanut pitää piraattikaupunkia kotinaan. Valitettavasti menneisyyden taakoista ei näyttänyt pääsevän eroon koskaan.

Oli myös erittäin epämiellyttävää, ettei Balthier tiennyt, mitä kaikkea Clemmon tiesi. Oliko tämä selvillä vain hänen isästään vai tiesikö hänen muusta suvustaan? Balthier ei halunnut olla enää veljiensä kanssa tekemisissä, mutta ajatus, että arpinaama alkaisi häiriköidä näitä, ei ollut hänen mieleensä. Oli parempi, etteivät veljet kuulisi hänestä enää mitään, eivät hyvää eivätkä pahaa.

”Mitä muuta te tiedätte?” piraatti pakottautui kysymään. Hänestä tuntui kuin hän olisi anellut Elzalta armopaloja, eikä hän pitänyt tunteesta pätkääkään. Punapäisen naisen kasvoille nousi tuttu, ylimielinen hymy.
”Jaa-a, moniakin asioita, mutta pidän sinut mieluummin varpaillasi”, nainen naurahti. ”Ja nyt minulla on muuta tehtävää. Valitettavasti en voi tuhlata koko päivää kansalaisten kanssa höpisemiseen.”

Niine hyvineen piraattihallitsija suuntasi aerodomelle päin. Balthier toivoi, että tämä antaisi käskyn vangita Clemmonin, kunhan arpinaama vain laskeutuisi Balfonheimiin. Ilmapiraatin täytyi silti myöntää, ettei hän voinut uskoa Elzan olevan todella vihainen Clemmonille. Punapään käytöksessä oli jotain hyvin omituista.

Balthier palasi sisälle. Tällä kertaa Sarah oli Thanenin sijaan ripustautunut äitiinsä, mikä oli tosin ymmärrettävää, kun ajatteli, mitä tyttö oli joutunut kokemaan. Lapsi näytti väsyneeltä, mutta kieltäytyi menemästä nukkumaan. Ehkä tämä pelkäsi joutuvansa siepatuksi uudestaan.

”Miksi Elza oli täällä?” piraatti kysyi Emílyltä. Myös Fran käänsi katseensa naiseen. Kysymys oli varsin aiheellinen, sillä piraattihallitsijoilla ei ollut tapana vierailla kenen tahansa luona.
”Hän halusi varmistaa, että olen saanut kunnollisen asunnon ja että kaikki muukin on kohdallaan”, Emíly vastasi. ”Se on kuulemma hänen tapansa huolehtia uusista kansalaisista.”

Balthier tiesi varsin hyvin, ettei hallitsijoilla ollut aikaa kyläillä yksittäisten balfonheimiläisten luona vain selvittääkseen, olivatko nämä saaneet hankituksi itselleen kunnollisen asunnon. Elzalla oli jotain muuta mielessään. Ehkä tämä yritti tarkkailla Balthierin tekemisiä Emílyn kautta, olihan punapääpiraatti useasti valittanut siitä, että Strahlin miehistö ei raportoinut tarpeeksi tarkasti tekemisistään.

”Kyselikö hän mitään?” piraatti halusi tietää.
”No, hän halusi tietää tarkemmin, miksi lähdin Archadesista ja mitä tiedän sinusta”, Emíly kertoi. Elza siis oli todellakin käynyt utelemassa Balthierin asioita. ”Emme puhuneet kovin paljon niistä asioista, koska minä olin huolissani Sarahista. Elzasta oli oikeasti paljon apua, kun pojat olivat kauhuissaan ja Janetistakin piti huolehtia ja minä… Voi luoja, että minä pelkäsin!”
”Elza siis jäi vapaaehtoisesti tänne auttamaan sinua?” Balthierin oli pakko vielä kysyä. Hän ei halunnut rasittaa Emílyä liikaa, mutta hänen oli saatava tietää.
”Kyllä. Tiedän, ettet pidä hänestä eikä hänkään pidä sinusta, mutta minua kohtaan hän käyttäytyi hyvin”, nainen vahvisti. ”Miksi te ette tule toimeen?”
”Elza on vain aina vihannut Balthieria”, Fran pisti väliin. ”Ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Hän inhoaa myös minua, panettelee aina. Emme tiedä, mistä se johtuu.”
”Itse asiassa Elza sanoi äsken, että olen vienyt jotain, minkä hän olisi halunnut”, Balthier huomautti. ”En kyllä tiedä, mitä se voisi olla. Ja vaikka tietäisin, en ole varma, haluaisinko enää edes hyvittää tekoani hänelle. Jatkuvan vihoittelun sijaan hän olisi voinut tulla sanomaan suoraan.”
”Sinun pitäisi opetella lukemaan vihjeitä. Naiset harvoin sanovat asioita suoraan”, Emíly tokaisi.

Balthier ei vastannut. Hän tiesi, ettei loistanut vihjeiden lukemisessa tai tulkitsi ne usein väärin. Osittain siksi asiat hänen ja Franin välillä olivat menneet solmuun, kun he olivat juosseet ympäri maailmaa jahtaamassa kiviä Ashen kanssa. Toisaalta, miksi miesten olisi pitänyt opetella lukemaan vihjeitä? Yhtä hyvin naiset voisivat opetella sanomaan asiat niin kuin ne olivat sen sijaan, että lähettelisivät helposti väärinymmärrettäviä signaaleja. Se olisi kaikille osapuolille huomattavasti helpompaa.

”Minäkään en ymmärrä Elzan vihjailua”, Fran totesi Balthierin helpotukseksi. Hetken hän oli jo pelännyt, että viera asettuisi Emílyn kannalle.
”No, sillä ei ole merkitystä”, piraatti sanoi. ”Jos hän ei tule suoraan sanomaan, mitä hän haluaa, meillä ei ole mitään velvollisuutta yrittää arvailla. Ehkä on parasta, että jatkamme entiseen malliin ja pysyttelemme hallitsijoista erossa niin paljon kuin mahdollista.”

Fran nyökkäsi, mutta Emíly ei. Luultavasti nainen halusi itselleen ystäviä jätettyään kaikki entiset taakseen. Balthier ei pitänyt ajatuksesta, että Emíly ystävystyisi Elzan kanssa, mutta asia ei ollut hänen päätettävissään. Emíly oli nyt vapaa tekemään niin kuin itse halusi.

Entä oliko Balthier? Häntä huolestutti ajatus siitä, että hänen pitäisi jättää Emíly Balfonheimiin yksin lasten kanssa, mutta samalla veri veti häntä jo taivaalle. Hän uskoi vakaasti, että hänen tarvitsisi vain tutkailla Grimoirea vähän lisää ja hän löytäisi vastaukset. Hän pystyisi nyt selvittämään Kätkön sijainnin.

Piraatti vilkaisi naista, joka keinutteli Sarahia sylissään. Tämä oli pärjännyt vuosia ilman häntä, miksei tämä siis pärjäisi nytkin? Balfonheim oli kuitenkin hyvin erilainen kaupunki kuin Archades. Balthier oli tuonut naisen lapsineen kaupunkiin. Eikö silloin ollut hänen velvollisuutensa huolehtia siitä, että nämä myös pärjäisivät?

Tosin jos Elza oli aidosti kiinnostunut Emílyn hyvinvoinnista, silloin naisella ei olisi hätää. Juuri kukaan ei halunnut vapaaehtoisesti astua punapääpiraatin varpaille, mikä oli oikeastaan hämmästyttävää. Balfonheimiläiset olivat ehkä rosvoja ja ryöstelijöitä, mutta tietyllä tavalla väki oli vanhanaikaista. Naisen vallan alle alistuminen ei normaalisti tullut kysymyksenkään. Ehkä väki ajatteli, että Rikken oli todellinen valtias ja Elza vain tämän oikea käsi. Valitettavan usein Balthierista vain tuntui, että tilanne oli toisinpäin.

”Ran, Fran kertoi, että olette lähdössä pian etsimään Glabadosin kätköä”, Emíly vaihtoi yllättäen puheenaihetta. ”Olet kuulemma selvittänyt sijainnin.”
”En ole vielä, mutta olen lähellä”, Balthier kertoi. Aikoiko nainen tulla mukaan? Jos Emíly olisi ollut lapseton, piraatti ei olisi vastustanut, mutta hän ei halunnut lapsia pyörimään ilmalaivaan. Kätkön etsiminen ei ollut täysin vaaratonta touhua.
”Todellako?” Emíly innostui. ”Saatte sitten kertoa minulle kaiken. Minä olen aina uskonut, että Kätkö on olemassa. Tiedän, ettei kukaan ole löytänyt sitä, mutta sinä varmasti pystyt siihen. Ja sitten haluan kuulla seikkailun jokaisen yksityiskohdankin.”
”Hyvä on sitten”, Balthier naurahti. Hän oli helpottunut, ettei nainen edes yrittänyt lähteä mukaan. ”Jos aarre on suuri, voimme ehkä tuoda siitä osan sinulle.”

Emíly nyökkäsi. Lapset, jotka olivat kuunnelleet hiljaa, innostuivat nyt kyselemään Kätköstä ja aarteesta. Hekin tunsivat kertomuksen, mutta olivat aina luulleet sitä vain tarinaksi. Balthier joutui selittämään juurta jaksaen kaiken, minkä tiesi. Jopa Thanen esitti pari kysymystä. Poika mutisi kaulukseensa, mutta oli joka tapauksessa hienoa, että tämä uskalsi avata suunsa.

Kesti kauan, ennen kuin piraatit pääsivät livahtamaan omaan asuntoonsa. Balthier potki kengät jaloistaan ja rojahti sängylle. Hän halusi vain nukkua. Viime aikoina yöunet olivat jääneet suorastaan laittoman vähiin. Hän ei muistanut, milloin oli viimeksi tuntenut itsensä yhtä väsyneeksi.

Fran ryömi piraatin yli toiselle puolelle sänkyä ja veti peiton päälleen. Vierakin vaikutti väsyneeltä. Balthier käännähti kyljelleen ja kietoi käsivartensa naisen ympärille. Tämän valkoiset hiukset tuoksahtivat Pharoksen pölylle, mutta piraatti ei jaksanut välittää. Tärkeintä oli, että he olivat kaikki palanneet elävinä majakalta, ei se, miten likaisina he menivät nukkumaan.